Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhdysvallat

Yhdysvallat, Kiina ja maailmanjärjestys

Luin vuosia sitten (Länsi-)Rooman valtakunnan loppuajoista arvion, jossa sanottiin, että yhden ihmiselämän aikana ei tavallinen valtakunnan asukas välttämättä huomannut mitään kovin erikoista tapahtuvan. Ihmiselämä oli tuolloin lyhyt, mutta huomautus hätkähdytti siitä huolimatta.

Kenties väkivaltainen retoriikka kertookin rauhasta

Kasvavasta poliittisesta polarisaatiosta, kuplista ja kahtiajao(i)sta on keskusteltu koko vuosikymmenen ajan. Viime vuonna muisteltiin sisällissotaa, ja varoiteltiin kovasti siitä mihin vastakkainasettelu voi johtaa. Mutta kaikista kahtiajaoista huolimatta suuren mittakaavan poliittinen väkivalta loistaa poissaololtaan. Suomessa sitä ei ole juuri ollenkaan, länsimaissa poliittisessa väkivallassa kuolleiden määrä on laskenut melko tasaisesti 70-luvun alusta asti.

El Pason terroriteko ja vihapuhe

Yhdysvalloissa on tapahtunut kolme joukkoampumista yhden vuorokauden aikana.  Moni näkee yhteyksiä väkivallan ja vihan lietsonnan välillä.

Ylen verkkosivuilla on Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskasen haastattelu. Heiskanen sanoo, että 73 prosenttia ääriryhmien vihateoista Yhdysvalloissa on valkoisten ääriryhmien tekemiä.

Yhdysvaltain rahapula

Leppoisan kesänvieton lomaan silmiin osui uutinen siitä, kuinka Yhdysvaltain hallinnon käteisvarat alkavat olla loppu. Presidentti Donald Trump taitaa pyörittää melkoista hulttiohallintoa, kun ei pysty pitämään taloutta kunnossa. Velkakatto  estää hillittömän velkaantumisen, mutta samalla se pakottaa Trumpin hallinnon rukoilemaan kongressilta velkakaton korottamista.

Demokraattien presidenttikilpa: Elizabeth Warrenin profiili

Laitoin aiemmin facebookiin esittelyn USA:n demokraattipuolueen presidenttiehdokkuudesta kilpailevista kärkiehdokkaista, Joe Bidenista ja Bernie Sandersista. Nyt tein esittelyn Elizabeth Warrenista, ja koska se on vähän ylipitkä, laitan sen tänne Uuteen Suomeen. Tämä perustuu paljolti ehdokkaan kotisivujen sisältöön, mutta on siinä vähän kommenttejakin mukana. Myöhemmin siirrän ne kaksi muutakin esittelyä tänne.

"Kuolema Amerikalle, kuolkaamme Khamenein puolesta”

Iranin ja Yhdysvaltojen välit ovat kiristyneet pisteeseen, jossa seuraava virheliike voi johtaa aseelliseen konfliktiin. Yhdysvaltojen sotajohdon äkkiarvaamattomuus koettiin jo perutun aseiskun osalta. Toisaalta vastapuolella on Yhdysvaltavastaisessa propagandassa kyllästetty Iranin kansa, joka seisoo tukevasti uskonnollisen johtajansa Ajatollah Khamenein takana. Jos sota syttyy, vuosien USA-vihamielisen aivopesuprosessin läpikäyneet iranilaiset ovat valmiita taistelemaan uskonnon ja isänmaan puolesta. 

Mitä tapahtuu todella? Hormusin tankkerit, Etelä-Kiinan meri ja Venezuela

Mitä tapahtuu todella?

Omanin tankkeri-selkkaus, Etelä-Kiinan meri ja Venezuela

Kovaa peliä öljymarkkinoilla – maailmantalouden herruudesta kamppaillaan.

Kiina kuittaa kovimmin.

*

Toukokuun 2019 Omaninlahden tankkeri-isku

Suurvaltojen kauppasota - miten Kiina reagoi USA:n viimeisimpiin siirtoihin?

Suurvaltojen kauppasota (Game of Tariffs)

Miten Kiina toimii Yhdysvaltojen viimeisimpien siirtojen jälkeen?

*

Voimme tarkastella suurvaltojen suhteiden tilaa ja muutospaineita kolmen pointin myötä:

Ensinnäkin: Miten Kiina suhtautuu Yhdysvaltojen Iran-sanktioihin (Globaalin energian sisäpiiri/”Dark Files).

Toisekseen: Miten vaikuttavat ne haitat, joita syntyy kun Kiina alkaa rajoittaa arvometallien vientivirtaa.

Tuleeko meistä amerikkalaisia?

Olemmeko jo liian amerikkalaistuneita?  Olen aiemminkin lukenut ja kuullut, että Suomessa on yritetty vaatia esim. vahingonkorvauksia amerikkalaiseen malliin vaikkei oma lainsäädäntömme ja oikeuskäytäntömme anna minkäänlaista tukea kyseisille vaateille.

Tämä gerbiilien tapaamisoikeuden vaatiminen meni kyllä ihan ylitse. Pitäisikö kaikille suomalaisille antaa jonkinlaista oikeuskoulutusta, jos terve järki ei riitä?

USA:n seuraava kyykytyksen kohde: EU:n asetekniikan kehitys

Huawein kyykytys on parhaillaan menossa taistelussa maailmanherruudesta mobiiliverkkojen teknologian kehittämisessä ja markkinajohtajuudessa. Mutta NATOn sotilaallinen isoveli ei tyydy mihinkään vähempään kuin maailmanherruuteen myöskään aseteknologian kehityksessä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä