Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Kaikki blogit puheenaiheesta Jari Leppä

Eläinsuojelulain uudistus keskustaministeri Lepän johdolla keskeytettävä

Maatalousministeri Jari Leppä on esitellyt tänään muutokset, joita aiotaan tehdä lähes neljänsadan lausunnon pohjalta luonnokseen uudesta eläinsuojelulaista. Suunnitellut muutokset kävisivät lähinnä huonosta vitsistä, mutta eivät sitä valitettavasti ole. Useiden vaalikausien aikana suunniteltu uusi eläinsuojelulaki tulisi jättää hyväksymättä, sillä siinä ei saada aikaan todellisia suunniteltuja parannuksia Keskustan uhratessa merkittävät muutokset talouden alttarille.

Lausunnossaan luonnoksesta mm Suomen Tuomariliitto totesi seuraavaa:

Jäähyväiset kasvispihveille?

Jätin huhtikuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen eläinperäisten tuotteiden nimien käytön kieltämisestä kasvisruokien myynnissä ja markkinoinnissa. Kysymyksessäni tiedustelin, aikooko hallitus ryhtyä toimenpiteisiin, että nimikkeiltään kuluttajia harhaanjohtavien tuotteiden myynti ja markkinointi kielletään Suomessa Ranskan esimerkin mukaisesti.

Maatalousministeri tikun nokassa

Aina kun ministeri saa merkittävän suuruisia tukiaisia jostakin suunnasta, on hänen pääsynsä otsikoihin taattu. Nyt julkistetuista tukirahoista maatalousministeri Jari Leppä ylitti julkisuuskynnyksen yli 115 000 euron tukimäärällään. Puheet kotiinpäivedosta alkavat näissä tapauksissa aina väittömästi, vaikka tuet olisi maksettu säännösten mukaisesti.

Keskustavetoinen hallituskausi katastrofaalinen eläintensuojelulle

Norjan hallitus on ilmoittanut kieltävänsä turkistarhauksen. Nykyiset noin 300 kettu- ja minkkitarhaa tullaan sulkemaan vuoteen 2025 mennessä. Päätöksen myötä Suomi jää viimeiseksi Pohjoismaaksi, jossa kettujen ja supikoirien häkkikasvatusta edelleen tehdään. Suurin osa Euroopan maista on kieltänyt tarhauksen ja parhaillaan Puolassa parlamentin käsittelyssä oleva tarhauskielto jättäisi Suomen Kiinan kanssa lähes ainoiksi kettuja tarhaavaksi valtioksi. Jokainen vuosi Suomessa noin 2 miljoonaa kettua elää pienissä häkeissä ja kuolee ihmisen turhamaisuuden ja rahan alttarilla.

Keskustan eläinsuojelulain iltalypsy

Keskusta on jälleen käynyt iltalypsyllä ja tuonut vesitetyn eläinsuojelulain luonnoksen lausuntokierrokselle. Seitsemän vuotta lakia on valmisteltu ja valmistelutyöryhmä oli MTK:ta lukuunottamatta yksimielinen siitä, että esimerkiksi tuotantoeläinten parsinavettoihin kiinni kytkeminen ja emakoiden porsimishäkit tulisi kieltää. Ainoastaan MTK vastusti, ja nyt lakiluonnoksesta kyseiset kohdat onkin sitten otettu pois. Dynaaminen duo Keskusta ja MTK hoitaa hommat kotiin - ei  tosin eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Maatalousministeri puhuu puuta heinää

Perjantaina Yle otsikoi juttunsa ”Brexit uhkaa leikata Suomen maataloustuista jopa 100 miljoonaa euroa”. Otsikko perustuu maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän puheisiin siitä, että Britannian lähtö tekee loven EU:n budjettiin.

Onhan se totta, mutta siinä joko unohtuu tai tahallaan unohtuu eräs tabu, josta myöskään tiedotusvälineet eivät ole rohjenneet kertoa. Tabu on se, että Suomi on vuosikausia maksanut osan brittien EU-jäsenmaksuista. Ja se osuus on enemmän, mitä Jari Leppä nyt pelkää brexitin johdosta koituvan menetyksiä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä