Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

viina

Kaappijuoppo on arvostettu kansalainen

Kerran kävi niin, että elämänsä ensimmäistä kertaa humalassa ollut nuorimies sai tilipäivän jälkeen lopputilin, kun ei jaksanut seuraavana aamuna lähteä töihin. Näin kovaa kohtaloa eivät koe yhteiskuntamme tissuttelevat kaappijuopot. He, jotka sanovat kuinka meidän tulee elää.

Oli pappi tai poliitikko, niin vakavuutta korostavat silmäpussitkaan eivät haittaa kun puhe kulkee. Sanomakin on heillä kovin saman suuntainen. Maalaillaan uhkakuvia tai lupaillaan paratiisia, kunhan vain kuulijat lupaavat olla kiltisti oikeassa leirissä ja uskoa annettuun sanaan.

Joutilaiden juopotteluaikoja ei saa rajoittaa

Kovin hämmästellen olen seurannut keskustelua ravintoloiden aukioloaikojen lyhentämisestä. Tehkää kaupungeissa mitä lystäätte, mutta ainakin hiihtokeskusten ja vastaavien aukioloaikoihin ei pidä puuttua muuten, kuin että mahdollistetaan niiden aukiolo vielä pidempään kuin nyt. Siinä olisi järkeä.

Ristiretkeläiset toivat meille viinan kirot

Niin se vain on, että kristinuskoa levittäneet ristiretkeläiset toivat viinan tislaustaidon tänne Suomenniemelle. Ennen sitä he olivat jo joskus tuhatluvulla tuoneet taidon nykyisen Euroopan alueelle ja sieltä se sitten pikkuhiljaa levitettiin aina tänne kylmään pohjolaan asti. Euroopastahan tänne aina kaikki hyvät asiat tulee, kuten nykyäänkin on nähty.

Julkaise syötteitä