Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Sähköntuotanto

Sähkövero jo jakelukustannusten yläpuolella

Sähkövero on jo nyt, ennen Kataisen hallituksen veronkorotusten voimaantuloa suurempi kustannustekijä kuin sähkön siirtokulu keskimäärin. Hankintakulun osuus on noin 41 prosenttia, verojen 30% ja siirtokulujen osuus 26%. Loppuerä koostuu erilaisista pienistä menoista.

Sähkö on kallistunut viidessä vuodessa jotakuinkin 70 prosenttia, josta pelkästään vuonna 2010  parikymmentä prosenttia. Viimeisten kahdentoista kuukauden nousukin ylittää 15 prosentin rajan. Sähköverosta on tullut valtion kiristysväline kansalaisten suuntaan, on turha puhua enää ympäristösyistä.

Julkaise syötteitä