Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

niinistö

Demarit valmistautuvat jo seuraaviin eduskuntavaaleihin

Kirjoitin jo 18 syyskuuta blogissani, että Paavo Lipponen ei ole presidentinvaalien suhteen tosissaan. Tunne on vain vahvistunut viimeisten kuukausien aikana. Lipponen uhrautuu puolueen likaisen työn tekijänä, koska hänellä ei ole poliittista tulevaisuutta. Nuoremmalle poliitikolle Lipposen tyyppisen kampanjan vetäminen olisi poliittinen itsemurha.

Presidentillinen enneuni vuodelle 2012

Näin kummallisen unen. Heräsin yöllä joskus kolmen jälkeen ja aloin miettimään, että voisiko uni pitää paikkansa. Tulin siihen tulokseen, että kyllä voi. Kyse oli siitä, että Sauli Niinistö oli valittu Tasavallan Presidentiksi ja Jenni Haukio hänen kanssakättelijäkseen. Eihän tuo mikään mahdottomuus ole.

Julkaise syötteitä