Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Kylläpä meni helpoksi

Vastasin Alma Median eurovaalikoneen kysymyksiin, kun se mahdollisuus silmiini osui. Tuloksena viiden eri puolueen ehdokkaita kahdeksan sopivimman joukossa. Kolmen ensimmäisen sopivuus 85 prosenttia, viiden seuraavan 84%.

Kyllä meni helpoksi valinta kun asiaperusteilla äänestää. Eikä ole vaikeata puolueperusteellakaan, kun on ehdokkaita viidestä ryhmästä tarjolla. Sillä, että sopivimmat ehdokkaat  paria poikkeusta lukuun ottamatta olivat ennestään minulle tuntemattomia nimiä ei sinänsä ole väliä.

Joukossa oli yllättävästi kolme ruotsalaisen kansanpuolueen ehdokasta, kaksi kristillisdemokraattia, sekä yksi SDP:n, Vasemmistoliiton sekä keskustan ehdokas. Henkilöinä kärkikolmikossa olivat Tuulia Pitkänen (sdp), Merja Kyllönen(vas) ja Tiina Tuomela(kd).

Siinä missä jotkut ovat sopivia, niin jotkut taas vähemmän sopivia. Siirainen(ske) 43%, Grönroos(ps) 45% ja de Wit(ske) 46% jäivät vastauksillani listan hännille. Sinänsä ymmärrettävää, koska en kuulu fixitin, eli täyden EU- ja euroeron kannattajiin.

Kaikki ehdokkaat eivät varmaan ole vastanneet vaalikoneen kysymyksiin, joten "mustia hevosia" saattaa vielä myöhemmin ilmaantua niin kärkeen kuin hännillekin. Lisäksi muilta vaalikoneilta saa luultavasti erilaisia tuloksia jos menee kyselemään. Kyllä tämä viihteestä käy!

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/278521-alma-median-eurovaalikone-nyt-auki-etsi-meppiehdokkaasi-uuden-suomen-sivuilla

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Käyttäjän Taksari kuva
Jani Pulkki

Toisaalta varmaan pitäisi katsella myös itse puolueiden ohjelmaa sekä etenkin parlamenttin ryhmien ohjelmia. KD ja Kok taitaa molemmat olla konservatiiveissa(laittamassa rajoja kiini, ainakin oman kärkiehdokkaansa mukaan :) ja keskusta painelee menemäään liberaaleissa jotka ovat täysiä federalisteja ja vastustavat maatalouden tukemista. Oli varmaan Väyrysellä paljon kavereita ja vaikutusvaltaa omassa ryhmässään.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Oikeassa olet, vertailu eu-ryhmiin on hyvä tehdä, jos tekee valinnan muunkin kuin hymyn tai vaalikonevastauksen perusteella.

Kaikilla suomalaisillakaan ei ole ilmeisesti vieläkään varmaa tietoa siitä missä ryhmässä he tulevat toimimaan, eikä ilmeisesti varmaa tietoa ennen vaaleja tulekaan. Melkoisessa sumussa äänestäjät ratkaisujaan joutuvat tekemään.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Kokeilin nyt tällä kertaa sitä, että vältin melkein kaikissa kysymyksissä keskimmäisiä vaihtoehtoja.

Aiemmissa vaalikoneissa olen itsekin saanut tuloksia maksimissaan 85%:sta minimissään 40%:iin. Nyt De Wit puoluetovereineen jäi alle 20%:in. PS oli toiseksi etäisin puolue SKE:n jälkeen. Sekä demareista että vihreistä ja rkp:stä löytyi yli 90%:n tapauksia.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Totean vielä sinne pohjoiseen, että Näkkäläjärvi oli lähellä kärkeä, ja häntä äänestän joka tapauksessa, ilman muuta. Kovin kaukana ei ollut Kyllönenkään.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Kovin kaukana ei ollut Kyllönenkään, mutta toivottavasti riittävän kaukana.
She is only playing with you :)

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #6

Viittasin vain siihen, millaisia mielipiteitä pohjoisesta tulee. Tietenkään kenenkään ei pidä äänestää ehdokasta, joka ei aio ottaa paikkaa vastaan.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Minä tosiaan laitoin pari neutraalia, kun ei ollut oikein selvää mielipidettä annetulla kysymyksen muotoilulla. Toisaalta reunimmaisia vaihtoehtoja käytin kaksi tai kolme, joten pitkälti "samaa mieltä" tai "eri mieltä" vastauksilla se meni. Tuo linja siis johti 85 prosentin kärkituloksiin.

Näkkäläjärveä pidetään mahdollisena yllättäjänä, mutta läpimeno olisi sittenkin todellinen paukku.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

SKE:tä pukkaa ja sehän on se passelein porukka euvostoliiton kansainkokoukseen koko himmelistä erkautumisessa. Miksei myös herra Hakkarainen, koska Junkkeri kaipaa ryyppykaveria, kuten joku toisaalla näillä sivuistoilla totesi. Samalla Kankaanniemi pääsisi eduskuntaan varasijalta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset