Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Rahasta pääsee eroon jos se ahdistaa

Korkeista suosiolukemista nauttiva (?) presidentti Sauli Niinistö puhui taannoin siitä kuinka käsittämättömän paljon maailmassa on rahaa. Varmaan presidentti on tässä asiassa oikeassa. Maailman rikkaiden holvitilat ovat paremmin rakennettuja kuin suomalaiset rakennukset ja siten turvallisia säilöntäpaikkoja. Ja aina kun alkaa tilat täyttyä rakennetaan laadukkaita uusia holveja.

Kaikki eivät kuitenkaan halua itse käyttää holveja, vaan jättävät niiden käytön muiden huoleksi. Yksi tällainen taho on Keskustaa lähellä oleva Nuorisosäätiö. Se on siirtänyt miljoonan toisensa perään muille niin, että sitä itseään haetaan nyt konkurssiin. Säätiö on malliesimerkki siitä miten rahasta pääsee kyllä erilleen jos todella haluaa. Merkittävä osa tuosta rahasta on vielä veronmaksajilta tulleita avustuksia, joten siinäkään mielessä ei omatunto kolkuta. "Kolhoosia" kun on aina kiva rokottaa.

Nuorisosäätiön sotkuissa aikanaan ehdollisen tuomion saanut Antti Kaikkonen on saanut äänestäjiltä  luottamuksen jatkaa kansanedustajana. Matti Vanhasen jääviyttä taas ei katsettu törkeäksi menettelyksi, joten hän  vältti syytteen ja saa jatkaa edelleen omiensa silmissä ansioituneena poliitikkona. Edelläoleva todistaa taas kerran, että kaikki julkisuus on hyvästä ainakin jos viiteryhmä on oikea.

https://www.talouselama.fi/uutiset/nuorisosaatio-on-vuosien-saatossa-ryvettynyt-useissa-sotkuissa-poliisitutkinnat-vaalirahakohu-gf-moneyn-kaatunut-listautuminen/8a376de8-a2b1-3f70-a035-41c44b93955e

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Käyttäjän PekkaSiikala11 kuva
Pekka Siikala

Nuorisosäätiötä hakee konkurssiin kovan linjan talousrikollinen, jota epäillään osallisuudesta säätiön varallisuuden siirtämiseen talousrikollisille.

Harvoin olen Tuuren kanssa eri mieltä, mutta nyt olen. Poliittisen intohimojen ei pitäisi antaa sotkea tervettä järkeä. Kymmenien miljoonien pihistäminen Nuorisosäätiöltä ei tule oikeutetuksi sillä että Nuorisosäätiö itse on joskus toiminut enemmän tai vähemmän väärin.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

En tietenkään tiedä taustoista tarkemmin, mutta ihmeellisesti säätiö on vain vuodesta toiseen otsikoissa pysynyt. Sääli rahojen katoamisesta teille tietymättömille, mutta niinhän sitä sanotaan että ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa.

Kommenttiisi viitaten tässä tapauksessa olisi siis rikollinen taho ollut se fiksumpi osapuoli. Ei mitenkään ainutkertaista sekään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset