Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Päiväsatu Ylestä, somesta ja Anderssonista

Olipa kerran maa nimeltä Suomi. Siellä välitti ohjelmia kanava nimeltä Oy Yleisradio Ab, jota kutsuttiin tuttavallisesti Yleksi. Sen ohjelmistakin pidettiin yleisellä tasolla. Toimeentulonsa se sai valtion keräämästä Yleverosta, jota ei kaikkein pienituloisimmilta kerätty.

Ylessä oli uutis- ja ajankohtaispuolella toimittajana Jan Andersson niminen henkilö. Hänestä pitivät kaikki. No, perheiden lemmikkieläimiltä ei liene sentään mielipidettä kysytty. Sitten tämä Andersson päätti lähteä leveämmän leivän perässä kaupallisen yhtiön palvelukseen. Sekin oli uutinen.

Uutisen suosikkitoimittajan lähdöstä tultua julki myös ihmiset, jotka aiemmin olivat somessa kertoneet etteivät katso koskaan Ylen ohjelmia sanoivat, että Yle menetti parhaan toimittajansa. Näin paljastui, että he olivatkin niin aktiivisia Ylen seuraajia että pystyivät jopa vertailemaan eri toimittajien ammattitaitoa.

Onnea ja menestystä Jan Anderssonille tulevissa haasteissa. Hyvää päivänjatkoa myös niille totuuden torville jotka päivästä toiseen mekastavat somessa kertoen omia totuuksiaan. Anderssonin lähdön jälkeen he eivät varmaan taaskaan katso koskaan Ylen ohjelmia. Sen pituinen se.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Kun Andersson siirtyy YLE:stä MTV:n leipiin, niin YLE:n ajankohtaisohjelmat menettävät yhden poliittisesti suuntautuneen toimittajan ja MTV:n uutiset saavat totuttuun objektiiviseen uutisointiin nyt Anderssonin tuoman poliittisen sävyn !

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Olisiko noin? Itse muistan parhaiten Anderssonin juontamista keskusteluohjelmista hymyn, kun hän kysyy jotakin hieman kuumenneelta poliitikolta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Nythän Ylen ohjelmia kuunnellaan ja katsotaan pelkästään siksi, koska se on useimmille katsojille ( ainoa) maksullinen kanava.

Pienituloisille puolestaan ei ole mitään väliä, millä maksuttomalla kanavalla Jan Andersson näkyy.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Huvittaa kun täälläkin muusta sosiaalisesta mediasta puhumattakaan on joskus kommentoitu että koko Ylen voisi hävittää, koska kommentoija ei katso koskaan sen ohjelmia. Anderssonin lähtöuutisen jälkeen ei ole sellaisia kommentteja näkynyt, missä ei olisi osattu arvioida Anderssonia :)

Se vain osoittaa millaista hölynpölyä joillakin tarkoitusperillä tai ihan huvin vuoksi jotkut levittävät. MTV:n yhteiskunnallisten ohjelmien tarjonta on aivan lapsenkengissä, tiedä sitten auttavatko Andersson ja veronmaksajilta saadut tukieurot asiaa.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Tuure Piittinen

YLE on parlamentaarisesti valvottu yhtiö. Yhtiön tehtävänä on tuoda monipuolinen ja kattava julkisen palvelun televisio- ja radio-ohjelmisto siihen liittyvine oheis- ja lisäpalveluineen jokaisen saataville yhtäläisin ehdoin.

Ylen ohjelmistossa on edellämainitun johdosta kohtuullinen tarjonta yhteiskunnallisia ohjelmakokonaisuuksia, asiaohjelmia ja dokumentteja. Tarjolla on monipuolisia tietoja, mielipiteitä ja keskusteluja sekä vuorovaikutusmahdollisuuksia.

Kaupallisilla kanavilla ei ole lakisääteistä velvoitetta toteuttaa yhteiskunnallisia tai ajankohtaisohjelmia. Kaupalliset kanavat toimivat mainostajiensa ehdoilla. Toistaiseksi mainostajat eivät ole innostuneet laittamaan panoksiaan uutisten ja ajankohtaisohjelmien ympärille. Siksi ne ovat "lapsenkengissä".

Jan Andersson on tuttu ruutukasvo muun muassa A-talkista ja A-studiosta. Hän teki myös Ajankohtaista kakkosta ja Aamu-tv:tä. Nyt Jan Andersson siirtyy MTV3 uutistoimitukseen uutisankkuriksi ja lukemaan uutistoimituksen kokoamaa uutispakettia päivän aiheista Suomesta kuten ulkomailtakin.

Ei henkilövaihto kahden suurimman kanavan kohdalla ole erikoista. Merja Ylä-anttila siirtyi MTV:n uutisten vastaavasta päätoimittajasta Yleisradion toimitusjohtajaksi. Nyt Jan Andersson alkaa lukea Mtv3 uutisia !

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #5

Täytyyhän valtakunnassa olla yksi ohjelmantuottaja jonka sanoma ei riipu maailman vallanpitäjistä tai pörssien kursseista - Yle.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset