Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Kahdelle kunnalle yhteinen johtaja?

Lappilainen Pelkosenniemi esittää naapurikunnalleen Savukoskelle yhteistä kunnanjohtajaa. Äänin 7-6 valtuusto oli asian takana, mutta päätökseen jätetyt lukuisat eriävät mielipiteet antavat olettaa että mutkia matkaan on luvassa. Lisäksi Savukosken kanta puuttuu vielä kokonaan.

Periaatteessa kahden väkimäärältään pienen, vaikkakin pinta-alaltaan laajan kunnan johtaminen yhdeltä henkilöltä on mahdollista. Ensimmäisenä ongelmana tulee mieleen lähinnä kuntien väliset eturistiriidat. On mahdollista, että tulee eteen tilanteita jossa jotakin asiaa joutuu ajamaan yhden kunnan hyväksi ja toisen tappioksi. Varsinkin elinkeinopolitiikassa nämä ovat kuumia tilanteita.

Vaikka kunnissa on paljon samaa, niin on myös erilaisuuksia. Pelkosenniemellä on Pyhätunturi rinteineen tunnettu kehittyvä matkailupaikka, kun taas Savukoskella matkailuelinkeino on enemmän hajallaan. Kummasssakin kunnassa on yksi ikuisuushanke jotka ovat siirtyneet jo aikajanalla isältä pojalle, eikä lopusta ole täysin satavarmaa tietoa kummastakaan.

Pelkosenniemeä koskettaa Vuotoksen allashanke, joka on kokenut  jo monta "lopullista" hautaamista. Milloin hallituksen iltakoulussa, milloin missäkin. Aina se vain  pulpahtaa jostakin uudestaan esille. Taloudellista hyötyä Pelkosenniemelle ei altaasta suoranaisesti juurikaan olisi. Kalastuksen ja rantatonttien sekä -mökkien muodossa saattaisi aikojen kuluessa jotain kunnankin kassaan kilahtaa. Ainakin hillasuota ja luonnon rämeitä jäisi miinuspuolelle.

Savukoskella  taas Soklin kaivos on ollut milloin missäkin vaiheessa. Tällä haavaa kaivosasia taitaa olla ulkomaalaisten käsissä, koska sinne on kaivosoikeudet ainakin kerran myyty. Oikeudet siirtyvät nykyaikana sutjakkaasti, joten paha sanoa että missä päin ne tällä hetkellä luuraavat. Koskelaiset jaksavat kuitenkin sinnikkäästi odottaa päätöksiä kun ei muutakaan voi.

Edelläolevat isot hankkeet eivät ole ristiriidassa keskenään. Kummankin vastustajat ja jarrumiehet löytyvät luonnonsuojelijoista ja poromiehistä. Niin laajoja kuin Lapin kairat ovatkin, tuntuu että juuri ne hankkeet jotka kulloinkin ovat käsittelyssä ovat juuri niillä vastustajien kannalta tärkeimmillä ja suorastaan korvaamattomilla paikoilla. Asiantuntemusta kuumiin väittelyihin löytyy kyllä kummastakin leiristä.

Yhden pomon malli saattaisi johtaa ajatukseen kuntaliitoksesta, ja sitä ilmeisesti osa hankkeen vastustajista pelkääkin. Sen jälkeen kun ei tarvitsisi päättää enää kuin kunnanrajan poistosta ja oma kuntaidentiteetti olisi menetetty. Sitä halutaan varjella viimeiseen asti. Ehkä se on viisastakin, koska ei tuo valtionkaan päätöksenteko hallintoasioissa juuri vakuuta.

 

 

 

 

 

 

 

https://www.lapinkansa.fi/lappi/pelkosenniemi-yhteisen-kunnanjohtajan-takana-2268892/

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Helsinki voisi, esim. ruska- ja hiihtosesonkina vuokrata Vapaavuorta muutamaksi viikoksi. Sipoossakin Helsinki oli ennen maiden siirtoa merkittävä maanomistaja. Lapistakin voisi katsella samalla läänityksiä.

Käyttäjän JaakkoKorpi-Anttila kuva
Jaakko Korpi-Anttila

→1/MN: ”..Sipoossakin Helsinki oli ennen maiden siirtoa merkittävä maanomistaja. ..”

Voisi sitä varmaan kysyä konsultointia naapurimaastakin. Mahdollisesti näin pääministeri tekikin eilisen vierailun yhteydessä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Tallinnan tunnelin rakentamisen voisi aloittaa vaikka Savukoskelta. Siinä olisi Vapaavuorelle hanke ajettavaksi. Sipoonryöstö nyt oli mikä oli.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Pelkosenniemellä ja Savukoskella on jo yhteinen rakennustarkastaja

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kilometrikorvaukset tulevat halvemmaksi kuin kaksi tarkastajaa.

Risto Koivula

Voiskohan tuo Vapaavuori ryhtyä sivutöikseen Tampereenkin kapunginjohtaksi, kun täällä on "omasta" takaa aina vaan paksumpaa paskaa matalatasoisempaa puoskarointia...

https://www.pirkanblogit.fi/2017/risto_koivula/kan...

Tosi TUO puoli josta TUOSSA on kyse, ei ole helsingissäkään hoidossa, ainakaan vielä.

https://hameemmias.vuodatus.net/lue/2016/03/yliopi...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Vapaavuorelle näyttäisi olevan kysyntää ympäri maata. Olen ymmärtänyt, että Helsingissä hän ei ole aivan kaikkien kaipaama joten voisihan hän laittaa pussukan kepistä olalle ja lähteä tallustamaan pitkin valtakuntaa. Yö- ja työpaikkoja näyttäisi olevan luvassa.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Varmaan monissa kuntien toimissa olisi tarvetta rationalisointiin. Kulttuurin, vapaa-ajan, matkailun jne. yhdistämistoimissa olisi hyötyä kaikille siinä osallisille kunnille. Niissä ei niinkään olisi eturistiriitoja.

Olisi tietysti hyvä, jos edes kunnan omissa sisäisissä toimissa päästäisiin yhteistoimintaan. Yhteistoiminnan puuttumisesta on hyvä huono esimerkki Helsingin terveyskeskusten jonot. Jos Oulunkylän terveysasemalla ei ole vapaata vastaanottoaikaa, mutta Malmilla on, niin Malmilta sitä aikaa ei voida antaa. Pormestari on kyllä innokas soten vastustaja, mutta omaa kaupunkia ei pistä kuntoon.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

"Oulunkylän terveysasemalla ei ole vapaata vastaanottoaikaa, mutta Malmilla on, niin Malmilta sitä aikaa ei voida antaa."

Tuollaiset asiat ovat niitä turhimpia mitä voi olla. Varsinkin kun ollaan saman kunnan alueella. Niin typerää.

Ei tosiaan kannattaisi Vapaavuoren paljon sotesta huudella.

Käyttäjän PerttiAaltonen kuva
Pertti Aaltonen

Ilmeisesti tuossa lienee kysymys jostain lakipykälistä. Terveysaseman voi kyllä vaihtaa, mutta se on sitten "pysyvää". Ehkä tuota vaihtoa perustellaan omalääkäri -järjestelmällä. Tosin minullakin omalääkäri on viiden viimeisen vuoden aikana vaihtunut neljä kertaa. Vielä sen lisäksi ainakin kerran, että entinen omalääkäri on vaihtunut takaisin.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #10

Omalääkärijärjestelmä on varmaan hyvä, jos lääkärit eivät vaihdu. Minulla ei ole työpaikkalääkäriä lukuun ottamatta ollut sellaista, eikä häntäkään onneksi tarvinnut kuin muutaman kerran neljäntoista vuoden aikana.

Lääkärikunnasta osa näyttää kulkevan kuin ajokoira nenä koko ajan haistellen, että mistä saisi muutaman euron lisää liksaa häipyen muualle eikä pidempiä potilassuhteita välttämättä synny. Ei ole tämän blogin aihe, mutta ihmisten asioita kumminkin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Pelkosenniemi lienee yksi Suomen köyhimpiä kuntia. nyt kuitenkin Lapin matkailun kehittyminen näkyy sielläkin; uusia rakennusprojektia nousee erityisesti Pyhätunturin liepeillä. Painopiste onkin siirtymässä kirkonkylästä kunnan toiselle laidalle, pyhätunturille.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Olin Metlan hommissa joskus vuosikymmeniä sitten ja yksi majoituspaikka oli Pyhätunturilla. Sieltä käsin kuljimme niin Savukosken kuin Pelkosenniemenkin rämeiköt koealoja perustaen. Työ jatkui Pohjois-Pohjanmaan Pyhäjoelle asti, kunta kunnalta alue ja piste kerrallaan.

Pelkosenniemen kuntakeskus oli silloinkin varsin vaatimaton ja tuskin se niistä päivistä on juurikaan muuttunut. Pyhällä oli jo silloin mökkialue ja se on varmaan laajentunut rutkasti kolmen vuosikymmenen aikana.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Pyhä ei ole Levi, mutta paikan viimeaikainen piristyminen on ilahduttavaa. Mukava paikka perhelomille, mieluummin kuin mikään bilepaikka.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Lupasin Vapaavuorta vaan muutamaksi viikoksi. Katsokaa apulaiskaupunginjohtajia! Vapaavuorella riittää sarkaa Stadissa. Ei sitä pitempään voi pois antaa, kun ne vaihtoehdot… Siksihän se sai niin tajuttoman kannatuksen.
Helsinki on Suomen suurin työnantaja ja täällä häärii lisäksi valtio valtiossa nimeltä HUS. Susirajalta ei varmaan ihan heti avaudu, että kyseessä on kinkkinen kylä ja kahelimmaksi menee. Se ei ole Vapaavuoren vika, mutta kovin hitaasti se saa mitään aikaiseksi.
Sipookin oli pitkä projekti. Taisi mennä viidet vaalit ja joka kautena eri kansanedustajat kävi sipoolaisille kertomassa, että ”ette te voi jatkaa tätä maaseudun museointia ikuisesti”. Viesti ei mennyt perille ja nuija sitten kopsahti.
SOTE Stadissa on jotain, jota kannattaisi maakunnistakin käydä katsomassa. ”Ettei meille ainakaan tommosta”. Erilaiset täti ja setä on päässeet heti raskaaseen sarjaan kun on nakki napsahtanut päällikkötasolle niihin organisaatioihin. Tuskin niitäkään päätöksiä ja hankintoja moni tutkii. Protokollan mukainen päätöksenteko pyörii ja loput hoitaa markkinat. Hallinto-osasto on kaikkialla isompi, kuin asiakastilat koskaan.
Keskittäminen on perusteltua tiettyyn kokoluokkaan saakka. Kuntia on hyvä yhdistää, samoin johtoa. Sitten kun tullaan tiettyyn kokoluokkaan, hahmotuskyky häviää. Stadi on snadi mut buli.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ainakaan suuruuden ekonomia ei Helsingissä toimi. Joskus vuosien mittaan kun on katsellut erilaisia vertailuja, niin melkein kaikessa Helsinki on kalliimpi kuin maaseutukunnat. Joihinkin kuntiin ero on merkittävä.

Helsinki on kuitenkin rikas, kun pystyi alentamaan tuloveroprosenttia puolella prosenttiyksiköllä. Toisaalta sosiaalipuolen ongelmat odottavat edelleen korjauksia, mutta niihin ei haluttu rahaa ohjata. No, se on stadilaisten arvovalinta se.

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

Mitä vähemmän virkoja, sitä vähemmän virkamiehiä, sitä vähemmän veroja.
Ellei taas joku puhalla välistä.

Suomi on täysin ylihallinnoitu maa. Emme tarvitse 600000 ( kuusisataa tuhatta ) veroilla elävää ihmistä hallitsemaan noin 1,5 miljoonaa nettoveronmaksajaa.

Siis huom. paino sanalla netto.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

En nyt muista, olenko täällä sanonut koskaan. Joka tapauksessa tuota olen ihmetellyt jo pitkän aikaa. Jos (pienet) kunnat haluavat säilyttää itsenäisyytensä, niin miksi ne eivät kuitenkin yhdistä sellaisia ylätason virkoja, joissa ei pienessä kunnassa ole kuitenkaan täyspäiväisesti (järkevää) tekemistä.

Kunnanjohtaja on varmasti yksi sellainen. Varmasti asiassa voi nähdä myös eturistiriitoja. Toisaalta tuo on asia, joka on hyvin henkilöriippuvainen. Hyvä (monen kunnan) kunnanjohtja voisi myös asian yleisemmästä perspektiivistä kuin kuntapäättäjät, jotka suhtautuvat asioihin tunteella. Tosin se tietenkin vaatii henkilöltä erityisesti sekä maltillisuutta että neuvottelutaitoa.

Rakennustarkastaja on varmasti toinen. Koulutoimenjohtajan voisin kuvitella olevan myös resurssi, jonka voisi jakaa. Tietyllä tavalla eräänlainen kuntaliitoksen tai kuntaliittymän kevytversio.

En ole sen kummemmin miettinyt, mitä tuon huonot puolet olisivat. Niitäkin varmasti on. Samoin en ole uhrannut ajatustakaan sille, voidaanko perustuslakia käyttää tuonkin ajatuksen hylkäämiseen. Nykyään perustuslaki tuntuu kelpaavan minkä tahansa kaatamiseen. Aivan kuten EU:n direktiivejä voidaan käyttää minkä tahansa perustelemiseen.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kunnat voivat melko vapaasti päättää hallintorakenteestaan. Delegoimalla osan vallasta sektorijohtajille keventyy kunnanjohtajan rooli enemmän ylätason johtamiseen ja mahdollistaa laajemman toimintakentän. Esimerkiksi Pellossa on vain kaksi lautakuntaa, elinvoimalautakunta ja hyvinvointilautakunta sekä niille sektorijohtajat.

Jaettuja virkoja tai toimia on täälläkin, eikä niistä ole tietääkseni kukaan meteliä pitänyt.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Asetinpas sanani huonosti. Ajattelin koko ajan yhden hallintovirkamiehen jakamista usean kunnan kesken. Mutta tosiaan, voihan yhtä hyvin jakaa virkamiehen kunnan sisällä usean tehtävän kesken.

Kumpi vain. Tietenkin usean tehtävän jakaminen edellyttää, että virkamiehellä on niihin pätevyys. Jos kunnanjohtaja toimii myös rakennustarkastajana, hänellä täytynee silloin olla soveltuva rakennusalan tutkinto.

Jos nyt kuitenkin Savukoski ja Pelkosenniemi edes suunnittelevat yhteistä kunnanjohtajaa, asialle ei liene ainakaan ilmiselvää laillista estettä. Monelle hyvällekin asialle se este tosiaan tahtoo löytyä lähinnä korvien välistä...

Käyttäjän PerttiKannisto1 kuva
Pertti Kannisto

"Joka tapauksessa tuota olen ihmetellyt jo pitkän aikaa. Jos (pienet) kunnat haluavat säilyttää itsenäisyytensä, niin miksi ne eivät kuitenkin yhdistä sellaisia ylätason virkoja, joissa ei pienessä kunnassa ole kuitenkaan täyspäiväisesti (järkevää) tekemistä."

Vastaus:
Puolueet tarvitsevat palkkiovirkoja. Ja nettoveronmaksaja maksaa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ajat taitavat olla muuttumassa, kuten koilliskairan kuntien keskusteluyhteys osoittaa. Aika näyttää realisoituuko hanke.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset