Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Tasa-arvo uhkaa lähteä etenemään kokoomuksessa

Muutaman naispuolisen kokoomuskansanedustajan jättäminen äänestämättä Timo Soinin luottamusäänestyksessä herätti kokoomusjohdon arjen todellisuuteen. Naiset eivät enää olekaan ukkoköörin talutusnuorassa kulkevia äänettömiä napinpainajia, vaan saattavat toimia omien ajatustensa mukaisesti. Tämän seurauksena taantumuksen linnakkeesta kuului puoluejohtaja Petteri Orpon ääni joka vaati naisille pääsyä Suomalaisen Klubin jäseneksi.

Tästäkin voisi sanoa, että pieni askel ihmiskunnalle eikä suuri kokoomuksellekaan, jos puolueen johto jättää Klubin jäsenyyden. Herrakerho on uutisten mukaan saanut puolueelta 240 000 euron tuen vuodessa, joten rahassa mitaten tuo on miesten ja naisten välinen ero kokoomusklubin arvoissa. Kyökin puolelle ovat naiset tiettävästi  kelvanneet.

Mitä sitten, jos puoluejohdon näyttävä esiintulo johtaa siihen, että naisillekin Klubin ovet aukeavat? Kokoomukselle Soinin asiassa tullut imagokolhu johtaa naisten kannalta myönteiseen päätökseen ja kokoomus puolueena tulee naisten tasa-arvossa sen polun päähän jonka poliittinen vasemmisto on jo kauan sitten kulkenut. Taitaa moni Suomalaisen Klubin vanhoista jäsenistä ottaa nyt ryypyn murheeseen ja päivitellä nykyisen puoluejohdon   pehmoilua.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Jos yksi pettää ja toinen jättää, niin kolmas ystävä on...
Miksi niitä vanhoja klubeja pitää alvariinsa olla uudelleen perustamassa?

Juuri meni pörssiklubi. Suomalaisella klubilla naisilla on aina ollut arvonsa ja on vastakin. Tasa-arvoisesti klubin jäsenet on aina puoltaneet naisille oikeutta perustaa ihan oman klubinsa.
Antakaa vanhojen olla. Perustakaa uusia, mielenne mukaisia. Niin se maailma kehittyy.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

"...ja kokoomus puolueena tulee naisten tasa-arvossa sen polun päähän jonka poliittinen vasemmisto on jo kauan sitten kulkenut."

Onko esim. vasemmistonaiset ry. jo avoin miehille?

http://www.vasemmistonaiset.fi

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Miksi pitäisi olla? Sehän ilmoittaa jo yhdistyksen nimessä olevansa naisjärjestö. Toisaalta se ei ole minkään puolueen jäsenille, vaan nimenomaan puolueiden ulkopuolella oleville tarkoitettu ilman puoluetukia toimiva yhdistys.

En pysty sanomaan, että ajettaisiinko sieltä feministiset arvot tunnustavia miehiäkään ulos. Kysy jos kiinnostaa.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Miksi sitten Suomalaisen Klubin pitäisi olla avoin naisille, jos se on vastoin Klubin sääntöjä?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #4

Saahan se sentään 240 000 euroa sukupuolittunutta puoluetukea. Tarkemmin voit kysyä Petteri Orpolta, koska hän asiaa on nyt ryhtynyt ajamaan. Tosin imagosyistä epäilen, mutta se ei muuta itse asiaa.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi Vastaus kommenttiin #5

Hälmöstihän se on se tuki järjestetty, jos se tulee suoraan puolueelta. On paljon mielikuvitusrikkaampia tapoja järjestää asia.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #6

Kikkailemalla saa asiat näyttämään paremmilta siihen asti kun totuus paljastuu. Paljastuksen tekijä on usein pettynyt jäsen, joten kikkailu on miinakentän rakentamista.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Tuure, minä katson, että imagokolhu tuli tässä yhteydessä nimenomaan Keskustalle, joka johtajansa suulla sanoi, että ei pitäisi olla mitään ongelmaa painaa vihreää - ja tämän hän nimenomaan suuntasi omilleen. Siitä varmaan on nyt kyse tämän päivän pikakokouksessa.

Pelolla johtaminen Keskustassa paljastui ja sen paikkaamiseen pitää käyttää nyt vähän laastaria...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kyllä naisten kurittomuus oli kokoomuksen miehille nolo juttu ja Orpo keilailutermillä sanottuna teki paikkoheiton Suomalaisen Klubin avaamisesta myös naisille. Jos vaikka seuraavalla kerralla sitten pysyisivät ruodussa.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Neuvosto-Venäjällä säädettiin vapaa abortti lähes välittömästi...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset