Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Ilmojen pitkä toimitusaika

Vuosituhannen vaihteen tienoilla Paavo Lipposen hallituksen kerrottiin ostaneen isolla rahalla ilmaa Saksasta. Mekkala oli suuri, jotkut pöyristyivät eikä ole mitenkään taattua ettei joku olisi uutisesta pyörtynytkin. Eikä kukaan silloin kiinnittänyt huomiotaan siihen että millaista ilmaa sieltä saataisiin. Ja milloin.

Näyttää siltä, että saksalaisella perusteellisuudella valmistelut on tehty huolella, ja sikäläisen ilman toimitukset tänne suomalaisten iloksi ovat nyt alkaneet. Kyseessä lienee vasta koe-erä ja pysyvämmät toimitukset toteutetaan tulevien vuosikymmenten aikana. Onhan saksalaistenkin huolehdittava korvausilman saannista. Nyt sekin asia on järjestyksessä.

"Lapin lämpötila vastaisi tämänhetkistä Etelä-Suomen lämpötilaa ja Etelä-Suomen lämpötila vastaisi nykyistä Saksan lämpötilaa vuosisadan loppuun mennessä."

Huomionarvoista on, että meidän lappilaisten on tyydyttävä etelän vanhaan ilmaan. Ei kai siinäkään kovin suurta vikaa ole. Merkittävintä on varmaan se, että sitten talvi yllättää lappilaiset autoilijat etelän ihmisten sijasta. Aivan vuosisadan lopulla ei välttämättä autoja enää ole, vaan ihmiset lentelevät sähkömagneettisten voimien kuljettamana paikasta toiseen. Oikeus siihen on saatu asianmukaiset verobitit suorittamalla, tietenkin.

Etelän ihmisille saksalainen ilmasto luo myös omat haasteensa. Koska suomalainen päätöksenteko tuskin miksikään muuttuu, niin todennäköisesti Herttoniemeen rakennetaan uusi uljas hyppyrimäki joka on tuulelta suojaavan läpinäkyvän kuvun sisällä. Korvatunturin siirtämisestä Nuuksioon tai Nurmijärvelle käydään myös vakavaa keskustelua. Alustava kustannusarvio tilataan tietysti Saksasta.

Punkit ja hirvikärpäset on ilman mukana  jo toimitettu ainakin Lapin eteläosiin. On vain ajan kysymys milloin villisiat, supikoirat ja vastaavat tekevät täydellisen invaasion. Etelässä on paljon aarteita meille pohjoisen ihmisille jaettavaksi. Olennaista on, että niitä voi jakaa ilman että veronmaksajat osallistuvat siihen.

Tänne blogeja kirjoittava Seppo-Juhani Pietikäinen totesi hiljan eräässä kommentissaan, että helle on pehmittänyt pääni. Sitä se etelästä tänne siirtynyt lämmin ilma lappilaiselle tekee. Eikä Pietikäinen ole koskaan väärässä. MOT.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005775593.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset