Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Poliittinen ilmastonmuutos

Poikkeaviksi sääoloiksi nimetyt ilmiöt ovat aivan samaa mitä on tapahtunut Suomen poliittisessa elämässä. Välillä myrskyää, on hellettä ja toisinaan taas hytistään kylmyydessä. Joskus taas saattaa sataa oikein kunnolla, ja kun sataa niin aina se jonkun laariin sataa ainakin politiikassa. Sateen saamiseksi juuri omalle kohdalle on siellä kemikaalin levittäjiä pilvipalveluihin vähintäinkin riittävästi.

Viime vuoden luonnonilmiöt kuittaantuivat pitkälti Perussuomalaisten puoluekokouksessa. Siellä puolet puolueen puustosta lakosi kevätmyrskyssä. Aukiolle ilmaantui kuitenkin pottitaimia, jotka kurottavat latvojaan kohti taivaan sinistä tulevaisuutta. Optimistien mielestä ne ovat hyvin lannoitettuja ja nopeita kasvussaan, pessimistit taas arvelevat pohjaa ravintoköyhäksi ja viimeistään kuivuuden vievän suurimman osan istutuksista.

Tämän vuoden kevättuulissa yksi sinitaivaalle kurottaneista pottitaimista sai siirrettyä itsensä paremman ravinnon toivossa kokoomuksen jalopuupuistikkoon. Vastaavasti samasta puistikosta lähti yksi konkari vapaampiin tuuliin, kun arvioi puistikossa esiintyvän juurimätää, eikä kaikkien latvuksienkaan kunnosta ollut täyttä varmuutta. Jos ei kunnon ruuhipuuta ollut saatavilla, niin joutihan sieltä pois. Nyt.

Aikoinaan politiikka meni niin, että kesähelteillä saivat julkisuutta kaikki löysät puheet lehtien poliittisina täyteuutisina. Ilmastonmuutos politiikassa on aiheuttanut sen, että löysät puheet - ja teotkin - ovat muuttuneet enemmän ympärivuotisiksi.  Tällä hetkellä kotimaan säihin sidotut kansanedustajat sen sijaan odottavat malttamattomina päästäkseen äänestämään sosiaali- ja terveysuudistuksesta. Siitä, joka ei kunnolla kelpaa oikein kenellekään ja niinpä osa näyttää etsivän perääntymisreittiä  toisen maailmansodan saksalaistermillä  "linjojen oikaisu".

Nähtäväksi jää nähdäänkö pääministeri vielä viemässä hallituksen eronpyyntöä häkäpönttöautolla tai sähköpolkupyörällä. Lentokoneella on jo kurvailtu ja ilmaa saastutettu. Aivan turhaan vielä.

 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset