Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Työnantajapuolella haikaillaan paluuta menneisyyteen

Työministeri Jari Lindströmin haastattelu viikonloppuna avasi melko hyvin sitä mitä  työnantajapuoli sopimusrintamalla ajaa.  Mikään yllätys ei esimerkiksi irtisanomisten helpottamisvaatimus ole, se on vain tullut viime aikoina voimakkaammin esiin kun maassa on sille myötämielinen hallitus. Työnantajat takovat nyt kun rauta on kuuma.

Joukkoirtisanomiset ovat jo nyt helpoimmat Euroopassa. Nyt halutaan  yksittäisten työntekijöiden poispotkiminen siirrettäväksi minuuttiaikatauluun. Sitä se oli paljolti puoli vuosisataa sitten ja työnantajapuolella selvästikin vanha suola janottaa ja nuorten osalta hallitus tätä on jo lähtenyt toteuttamaan.

Ilman irtisanomisaikaa työskentelyssä ei ole työntekijän kannalta kuin yksi hyvä puoli. Se on se, että jos asialliselta vaikuttava työnantaja osoittautuu työpaikkakiusaajaksi on hänestä helppo päästä eroon. Jätin itse työpaikan reilu puoli vuosisataa sitten tuollaisen asian vuoksi, ja kun irtisanomisaikaa ei ollut ei siinä ollut nokan koputtamista. Onneksi oli saatavilla työtä muualla.

Koko 1960-luvun aikana minulla ei ollut yhtään työpaikkaa joissa olisi ollut irtisanomisaika. Kun pomo saapasteli paikalle ja sanoi että se on loppu nyt, niin silloin se myös oli loppu. Toki monet työpaikat olivat sellaisia, että jo aloittaessaan tiesi  että esimerkiksi rakennuksen tai tietyn työvaiheen valmistuessa työ loppuu.

Muutin Ruotsiin kouluttautumaan ollessani 22-vuotias ja vasta sen jälkeen aloitin siellä ensimmäisen sellaisen työsuhteen jossa oli irtisanomisaika. Muistan kuinka koulutuksen työmarkkinaosiossa ihmettelin millaisia oikeuksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa työoloihin työntekijöillä siellä oli.

Esimerkiksi työhuonekunnat informaatio- ja ideapankkina hämmästyttivät. Työnantajan ja työntekijöiden edustajat yhdessä suunnittelemassa parannuksia työoloihin ja tuotantoon tuntui täysin käsittämättömältä alikersanttityyppiseen johtamiseen tottuneesta suomalaisesta.

Kaikki viittaa siihen, että vanhanaikaiseen määräyskulttuuriin tunnetaan kaipuuta ainakin työelämän alempaan kastiin kuuluvien komentamisessa. Aivan kokonaan siitä ei ole irti päästykään, kun kuulee juttuja esimerkiksi siitä että koko työvuoron aikana työntekijä ei pääse tauolle. Tämä tuntuu olevan etenkin naisvaltaisten palvelualojen erityisongelma joillakin työpaikoilla.

Eniten minua hämmästyttää se, että palkkatyössä olevat ihmiset lähtevät (puolue)poliittisista syistä puolustamaan työnantajapuolen haluamia heikennyksiä työsuhdeturvaan. Nuoremmat sukupolvet eivät selvästikään ole perillä siitä mitä villit työmarkkinat pitävät sisällään. Siinä ei anneta sitä kahtakaan viikkoa aikaa suunnitella tulevaa ja etsiä uutta työtä.

Nykyinen työsopimusjärjestelmä ei ole kiveen hakattu, vaan sitä on mahdollista muokata ajan vaatimuksia vastaavaksi. Työehtojen määritteleminen pelkästään työnantajan vaatimusten mukaiseksi johtaa taatusti kohtuuttomuuksiin. Kun pirulle antaa pikkusormen se vie koko käden ja lopulta käy niin että kukaan ei ole lopputulokseen tyytyväinen.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Työnantajapuolella haikaillaan paluuta menneisyyteen''

Se oli hyvää aikaa. Töihin pääsi helposti.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Maaseudun työpaikat olivat valtaosaltaan sesonkitöitä maa- metsä- ja rakennustöissä ja jos joutui ulos kesken sesongin saattoi kulua aikaa ennenkuin löysi uuden työpaikan. Kesällä pääsi kyllä hyvin ruokapalkalla isännille heinätöihin.

Kaupungeissa saattoi olla silloinkin toisin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#2
Asuin nuorena Lahdessa ja kyllä töitä oli.

Käyttäjän Kirsiomp kuva

Suomalaiset halutaan jakaa A- ja B-luokan kansalaisiin, ks. alla oleva linkki:

http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handl...

Muistuttaisin, että sote- ja maakuntahallinnon suunnittelussa pitkäaikaistyöttömien, pitkäaikaissairaiden ja maahanmuuttajien kohdalla tulee noudattaa perustuslain 6 §:n mukaista yhdenvertaisuuden periaatetta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Iso paketti josta luin vain muutamia kohtia, soteasioita olen tavannut melkoisen nipun aiemminkin kunnan lausuntoa varten.

On vähän makuasia miten tuon paketin sisältöä käsittelee, mutta mielestäni kansalaisryhmiä tulee oikeastaan kolmekin, eli vielä C mainitsemiesi A:n ja B:n lisäksi.

Perustelen tätä sillä, että työelämän ulkopuolella olevat väestöryhmät uhkaavat jäädä negatiivisessa mielessä erityisryhmäksi ja siten alimpaan kastiin. Työelämässä olevat ovat mielestäni pääosin vakituisessa työsuhteessa olevia (A) tai sitten työttömyyden, pätkä- ja osa-aikatöiden kierteessä olevia (B) henkilöitä.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Kommentti "10"
Tottakai fiksusti ajateltuna on väärin, että ihmistä "luokitellaan" sen mukaan mitä hän tekee tai on tekemättä.
Luulen vain, että käytännössä tuolla tavalla asiat ovat, oli se sitten väärin tai oikein.
Jos perusihminen katsoo kahta ihmistä, toinen ahkeroi, hoitaa asiansa ja elättää työllään itsensä ja perheensä.
Toinen on työhaluton, käyttää kaikki mahdolliset yhteiskunnan tuet, eli tämä edellinen elättää työllään tuota toistakin ahertamisellaan.
Epäilen suuresti, että hän pitää tuota ensimmäistä korkeammassa arvossa kuin jälkimmäistä. Voiko tuo ihmetellä?
Olisiko kenties ihmisessä itsessäänkin vikaa, ellei häntä arvosteta?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #14

Ei kaikkialla pidä nähdä luusereita. On paljon ihmisiä joilla ei oikeasti ole joko henkisiä tai fyysisiä resursseja olla "hyvä" ihminen. Varsinkin nykyisen teknistyneen yhteiskunnan haasteet ovat monille liikaa vaikka haluja olisikin.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala Vastaus kommenttiin #18

Tietenkään kaikki työttömät eivät ole luusereita. Puhun nyt ihmisistä, joista televisiossakin on ollut esimerkkejä, joiden mielestä yhteiskunnan velvollisuus on heidät elättää. Mietin, miksi yhteiskunnan pitää elättää, ihmisiä, jotka eivät halua mitään yhteiskunnan hyväksi tehdä, jotka eivät halua hyväksyttyjen sääntöjen mukaan elää.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #22

Kunhan nyt työhaluisten asiatkaan tulisi hoidettua. Sitten voisi keskittyä pieneen ongelmaryhmään.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Valta tuntuu hyvältä ja nyt se on vaillinaista omistajan kannalta. Pieni pelon haju aamulla saisi varmaan tyrannimaisen johtajan hyvälle tuulelle.

Jos kuitenkin irtisanomisajasta luovutaan pitäisi vastapainoksi luopua myös karenssista työttömyyskorvauksissa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Luulenpa että suuresta vaihtuvuudesta kärsivät yritykset tekisivät jatkossakin työsopimuksia jotka sisältäisivät ainakin työntekijöitä koskevan irtisanomisajan. Oikeuden välittömiin potkuihin ne varmaan haluaisivat pitää.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Eihän meillä ole työpakkoa. Vielä. Kyllä kai duunista voi häippäistä ihan milloin vain? Ei kai siitä kiven sisään joudu?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ei kiven sisään, mutta työnantajalla on oikeus velottaa lopputilistä korvauksia irtisanomisajalta jos ei käy työssä. Jos työsuhteen viimeisenä päivänä nokkansa näyttää menevät edeltävät päivät luvattomiksi poissaoloiksi eikä korvausvelvollisuus lankea. Näin oli ainakin joskus ennen, tuokin asia on saattanut muuttua aikojen myötä, mutta ei ainakaan työnantajan tahdosta.

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen
Käyttäjän paiviruippo kuva
Päivi Ruippo

Pätkätyöt tuovat huolta, pelkoa ja turvattomuutta ja niitä nuorilla ja muillakin on jo aivan tarpeeksi porvaripolitiikan johdosta tässä maassa. Niin nuoret kuin muutkin tarvitsevat jatkuvan epävarmuuden sijaan enemmän turvaa - turvaa siitä, että työtä on ja tulot riittävät.

-------------------------

Lyhytaikaiset työsuhteet, osa-aikaiset ja määräaikaiset työpaikat

= Ihmisten hyväksikäyttöä porvarien unelmassa eli ihmisten kertakäyttö-yhteiskunnassa!

Tästä seuraa:

• Helvetinmoista epävarmuutta ja stressiä ihmisille.

• Turhaa, nopeutettua ja ennenaikaista kulumista henkisesti ja fyysisesti.

• Loppuunpalamista.

• Sairastumista fyysisesti ja henkisesti monin eri tavoin.

• Syrjäytymistä työelämästä ja yhteiskunnasta = Köyhyyttä sairauksien lisäksi.

• Ennenaikaista kuolemaa.

-----------------------

Tämä kaikki on kärsimystä näille ihmisille, mutta myös huolta, murhetta ja kärsimystä eri muodoissa heidän perheilleen ja läheisilleen.

Silppu- ja pätkätyötä tekevillä ihmisillä on koko ajan myös hirveä stressi ja epävarmuus palkan = rahan riittävyydestä edes perusmenoihin.

Ylitehostettu työelämä, joka on täynnä epäterveitä ehtoja ja vaatimuksia, sairastuttaa ja tappaa ihmisiä ja tulee todella kalliiksi yhteiskunnalle.

Se ei porvareita hetkauta, sillä se ei kosketa heitä.

Porvarit luovat ja ihailevat tällaista työelämää, koska se tuo heille suuria voittoja, tekee heidät rikkaiksi.

Porvarit eivät todellisuudessa osallistu lainkaan näiden kulujen maksamiseen, jotka tulevat tästä ihmisten hyväksikäyttämistä.

Nämä kulut kasvavat vuosi vuodelta ja siitä porvarit syyttävät kansaa ja näitä samoja ihmisiä, jotka he ovat ensin sairastuttaneet ja syrjäyttäneet.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kieltämättä näyttää siltä että työelämän tervehtymiskehitys on pysähtynyt.

Nähtäväksi jää, että onko nykyisillä ja tulevilla päättäjillä malttia hoitaa asioita järkevästi niin että maa säästyy lakkoaallolta. Paine pääomapiirien taholta on kuitenkin kova, siinä toimivat varmaan vaalirahatkin peukaloruuvina joitakin suurempia puolueita kohtaan.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Minusta tässä irtisanomissuojan muuttamisessa ei perusasiaa ole ymmärretty, tain halutaan poliittisista syistä väärin ymmärtää!

Halutaan luoda uhkakuvia ja peloitella. Sanotaan, että luodaan epävarmuutta, jossa ihmiset eivät esimerkiksi uskalla perhettä perustaa.
Minusta suurempaa epävarmuutta luo se, ettei ole lainkaan työtä.

Työantajan kannalta huonoin mahdollinen työnhakija on sellainen, joka on vuosia ollut työttömänä. Lyhyetkin työsuhteet luovat kuvaa, että hakijalla on halukkuutta työntekoon. Monelle työnantajalle tärkeä asia on työntekijän motivaatio.

Nämä pelottelijat eivät normaaliyrittäjän ajatusmaailmaa ymmärrä. Aivan varmasti on yrittäjiä, jotka tuossa tilanteessa pyrkivät mahdollisuutta hyväksikäyttämään. Sitä on turha kieltää. Aivan samoin kuin on työntekijöitä, jotka eivät työtä halua tehdä ja näkevät yrittäjän riistäjänä, jonka toimintaa pitää mahdollisuuksien mukaan vaikeuttaa.
Valtaosa yrittäjistä kumminkin ymmärtävät, että on mahdoton menestyä, elleivät suhteet työntekijään ole kunnossa.

Yritys ei pysyvästi voi toimia siten, että työntekijät melkein kuukausittain vaihtuvat. Useimmissa työpaikoissa joudutaan työntekijä kouluttamaan työtehtäviinsa ja kukaan järkevä yrittäjä ei kunnollista asiansa osaavaa työntekijää laita pihalle. Siitä yksinkertaisesta syystä, että se ei kannata. Ollaanhan nyt tilanteessa, jossa osaavista työntekijöistä on pulaa.

En kertakaikkiaan ymmärrä tätä meteliä. Työnantaja ei ole riistäjä, kuten nyt väitetään. Omakin kokemus on se, että vain hätätilanteessa pk-yrittäjä kunnollista työntekijää irtisanoo. Omasta palkastakin on tingitty, että työntekijälle saa palkan maksettua.

Nyt taas politiikka ohittaa järkevät ajatukset. Mutta eihän Suomessa asioita järkiperusteilla hoideta.

Käyttäjän asco73 kuva
Asko Telinen

"Minusta suurempaa epävarmuutta luo se, ettei ole lainkaan työtä."

Ei luo. Silloin ei vaan VARMASTI perusteta perhettä!

"En kertakaikkiaan ymmärrä tätä meteliä. Työnantaja ei ole riistäjä, kuten nyt väitetään. Omakin kokemus on se, että vain hätätilanteessa pk-yrittäjä kunnollista työntekijää irtisanoo. Omasta palkastakin on tingitty, että työntekijälle saa palkan maksettua."

Mihin sitten irtisanomisen heikennystä tarvitaan jos kynsin hampain pidetään työntekijöistä kiinni? Ja eikö puolen vuoden koeaika riitä?

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Näen kyllä, että työhaluiselle työttömyys on pahin tilanne. Mietippä työnantajaa, jolle tulee hakija, joka on vuosia ollut työttömänä tai toinen jolla on edes lyhytaikaisia työsuhteita. Kumman itse ottaisit töihin.

Hyvästä, työnsä kunnolla hoitavasta ja työyhteisöön soveltuvasta työntekijästä pidetään hyvin kiinni. Useimpiin töihin työntekijä vaatii koulutusta, ennenkuin sen hallitsee. Asiallinen yrittäjä ymmärtää, että jatkuvilla pätkätöillä, yritys ei voi menestyä.

Uuden työntekijän ottamisen, varsinkin pikkufirmassa, kynnys on korkea. Koeaika on hyvä asia, mutta tiedän monta tapausta, jossa pysyvän paikan saanti muuttaa työntekijän asenteita hyvin paljon. Siksi moni siirtää työntekijän ottamista mahdollisimman pitkälle.

Kyllä tilanne, jossa on kannattavampaa olla menemättä töihin, kuin meneminen on yhteiskunnallisesti suuri virhe.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo Vastaus kommenttiin #19

-Puolen vuoden koeaika
-Vuokrafirmat
-Määräaikaisuus
-Varoituksien kautta potkut

Eikö tosiaan riitä? Minun työpaikassani otettiin nyt sellainen käytäntö, että myöhästymisistä, taukoaikojen venymisestä ja kännykän käytöstä seuraa ensin rakentava keskustelu, varoitus, toinen varoitus ja mahdolliset potkut. Eikö tämä toimi muualla?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #29

Vielä nollatuntisopimukset.

Tavoitteena on potkujen antaminen ilman irtisanomisaikaa ja perusteluita. Eikä velvoitetta antaa työtodistusta.

Käyttäjän pasianttila71 kuva
Pasi Anttila Vastaus kommenttiin #19

Heh. Sanot että työnantaja ei ole riistäjä, eikä sellaseksi ilm. muutukkaan missään olosuhteissa?

Sitten teiltä kysytään etteikö 6kk koeaika riitä testaamaan työntekijän taidot ja motiivi niin oletkin sitä mieltä että monet työntekijät muuttuvat laiskoiksi ja työhaluttomiksi työnantajan riistäjiksi jotka haluavat vaikeuttaa yrittäjän asemaa.

Mielenkiintoista kuinka luotat toisen, eli yrittäjän hyvyyteen mutta työntekijän lojalisuuteen et.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #32

On työnantajan kyvyttömyyttä jos hän ei puolessa vuodessa pysty tekemään arviota työntekijästä. Jatkuva pikapotkujen pelko pitäisi tietysti työntekijät pomoa kohtaan nöyrempinä, mutta työn laatuun ja määrään sillä saattaisi olla arvaamattomia vaikutuksia.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Mitä perheen perustamiseen tai lasten hankintaan tulee, niin se epävarmuustilanne on päällä jo nyt. Se näkyy pariutumisvauhdista ja syntyvyysluvuista. Luottamusta yhteiskuntamme hyvään kehitykseen ei tällä hetkellä ole riittävästi.

Työnantajien ja työntekijöiden kirjo on kyllä laaja. Oikeastaan pitäisi puhua pienistä ja suuremmista yrityksistä erikseen. On aivan eri asia olla työssä firmassa jossa omistaja sotkee joka päivä kätensä siinä kuin palkkalainenkin verrattuna isoon firmaan jossa palkatut johtajat luovat tavoitteet ja se lattiatason pomo pitää sitten työväen vauhdissa. Tavalla tai toisella.

Irtisanomissuojan heikentämisellä on ainakin se seuraus, että on entistä vaikeampaa saada ihmisiä muuttamaan työhön toiselle paikkakunnalle kun onnistumisen mahdollisuus työpaikkalotossa huononee entisestään.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

Ihan taloudelliselta kannalta miten nykyinen velka- ja osamaksuyhteiskunta selviäisi tästä?

Suomalaisen johtajan tuntien järki ei suuntaa määrää vaan tunteet, vaikka moni yrittäjä tajuaakin totuuden ettei henkilökuntaa voi viikottain vaihtaa ja hyvistä duunareista pidetään kiinni, niin kuin monella se valta kohahtaa hattuun ja sitten viedään yrityksiä lihamyllyyn kun saa sen huonon työllistäjän maineen kenelle ketään ei halua töihin?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Lyhytnäköisyys on yksi suurimmista ellei jopa suurin ongelma niin yritysten kuin päättäjienkin toiminnassa. Muuten ei puhuttaisi kvartaalitaloudesta.

Uudenkarhea Mersu tai Audi voi olla aloittavan yrittäjän statussymboli jonka hän hankkii ja joskus koko idullaan ollut yritystoiminta kaatuu siihen. Tämä yhden esimerkin nähneenä.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Yli viidenkymmen vuoden kokemuksella, en juurikaan tunne yrittäjää, joka nauttisi irtisanomisista. Heitä ei ainakaan menestyvissä, tulevaisuuttaan ajattelevissa ole.
Ainoa varma on tässäkin on, ettei pelottelulla ja kauhukuvilla Suomea rakenneta.
Ikävä tosiasia on, että ihminen, joka esimerkiksi koulun jälkeen on vuosia työttömänä, helposti syrjäytyy työelämästä. Olen luottamustoimissani käynyt laitoksissa, jossa näitä työelämästä pois olleita on opetettu työelämään.
Ensimmäinen opetettava asia on ollut, että aamulla pitää tiettyyn aikaan herätä ja työhön (kouluun) on tultava määräaikana.
Kyllä heidän tilanteensa aivan varmasti olisi parempi, jos heillä olisi edes pätkätöitä takanaan. Olisi edes jotain kokemusta, mitä työelämä vaatii.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Siispä pitäisi tehdä jotakin että näitä syrjäytyneitä ei tulisi. Ongelma vain on se, että se ei saisi maksaa kenellekään mitään. Koulutuspaikkojen lisääminen, maksaa. Yksinkertaisten tilapäisten työpaikkojen luominen, maksaa.

Jättäminen vanhempien niskoille kotiin, ei maksa mitään heti. Myöhemmin sitä enemmän. Se on sitä kuuluisaa lyhytnäköisyyttä.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala Vastaus kommenttiin #24

HYvä keino on, että saataisiin edes jonkinlaista kokemusta heille työelämästä, vaikkapa vain lyhytaikaisiakin. Eli se , mitä nyt on suunnitteilla auttaisi tuossa.
Mutta helpompi on tehdä politiikkaa ja maalata piruja seinille.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #25

Onhan tuota tempputyöllistämistä harjoitettu jo pitkään. Tulokset eivät ole olleet kummoisia, koska varsinkaan pienemmillä yrityksillä ei ole resursseja ottaa jotakin harjoittelijaa määräajaksi opetettavaksi vaikka hänet saisi ilmaiseksi. Suuremmissa firmoissa tiedän kesäisin olleen nuoria tukityöllistettyjä siivoamassa ympäristöä ja varastoja.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

"Yli viidenkymmen vuoden kokemuksella, en juurikaan tunne yrittäjää, joka nauttisi irtisanomisista"

No minä olen ollut parissa sellaisessa paikassa töissä. Se hyvä puoli tässä olisi, ettei koeaikaa käytettäisi tilapäistyövoiman tarpeen kanssa väärin.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Ota huomioon ettei kaikki ole "menestyviä ja tulevaisuutta ajattevia", vaan tarkoituksena on nopeasti tehdä mahdollisimman paljonn rahaa pelisäännöistä piittaamatta.
Tällaisia firmoja varten näitä sääntöjä tehdään....ja näitä firmoja on heikommin koulutetuilla aloilla LIIAN paljon.
Näihinkin firmoihin on työttömän pakko mennä karenssin uhalla.
Ja siellä sitä vasta halutaankin niitä aasialaisia työehtoja. Todellisuudessa siellä mennäänkin monesti aasialaisilla ehdoilla...olipa TES mitä tahansa.

Ei kunnolliset ja asiansa osaavat firmat todellisuudessa edes tarvitse ihmeemmin sääntöjä, koska asiat hoidetaan järkevästi ja yhdessä työntekijöiden kanssa pyritään kaikkia tyydyttävään ratkaisuun.

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala Vastaus kommenttiin #30

Aivan oikeassa olet, eivät kaikki yritykset ole "menestyviä ja tulevaisuutta"
ajattelevia. Väitän kumminkin, että valtaosa on.

Eivät myöskään kaikki työntekijät ole työnsä kunnolla tekeviä ja työpaikan olosuhteisiin ja tapoihin hyvin mukautuvia, vaan oman etunsa katsojia, joille oma hyöty ohittaa kaikessa kokonaisedun. Heitä varten irtisanomisen mahdollisuus pitää olla. Pienessä, muutaman hengen firmassa yksi työntekijä voi tehdä kaikkien työpaikat uhanalaisiksi.

Minulle ei edellenkään ole selvinnyt, miksi pidetään parempana parempana täystyöttömyyttä kuin sitä, että edes jollain tavalla pääsee yrittämään työelämään pääsyä. Pidän sairaana, että yhteiskunta on luonut tilanteen, jossa monesti kannattaa olla ottamatta kunnollistakin työtä vastaan. Sitä tämä yhteiskunta ei kestä.

Käyttäjän MattiAhlstedt kuva
Matti Ahlstedt

"Yli viidenkymmen vuoden kokemuksella, en juurikaan tunne yrittäjää, joka nauttisi irtisanomisista. Heitä ei ainakaan menestyvissä, tulevaisuuttaan ajattelevissa ole."

Parissa firmassa jossa olen työskennellyt pidettiin YT-neuvotteluja 2-3 kertaa vuodessa, pahimmillaan 5 kertaa yhden vuoden aikana, jolloin neuvottelut alkoivat pari viikkoa entisten päätyttyä.

Voit varmasti kuvitella miten paljon tuollainen syö yrityksen johdon uskottavuutta, kun eivät pysty edes kuukautta vuodessa viemään yritystä eteenpäin ilman uhkaa lomautuksista tai irtisanomisista.

Jos irtisanomisaika vietäisiin nollille niin se myös avaa yritysten väliselle kilpailulle uuden työkalun, kuvitellaanpa että gigantti haluaa viedä kilpailijat nurin, ei muuta kuin palkkaa kilpailijoiden henkilöstön kovalla liksalla ja lupauksilla, irtisanoo kun kilpailija on nurin, sijoitus tulevaisuuteen.

Käyttäjän asco73 kuva
Asko Telinen

"Olen luottamustoimissani käynyt laitoksissa, jossa näitä työelämästä pois olleita on opetettu työelämään."

Osaatko kerto kuinka iso prosentti kaikista työttömistä sellaisia on?

Käyttäjän Kirsiomp kuva

"Kohti jaettua ymmärrystä työn tulevaisuudesta":

http://tietokayttoon.fi/documents/10616/3866814/33...

Sivulta 34:

- -"Osaamisen kehittämisessä korostuvat mikrotutkinnot ja kokeiluista ja tekemisestä oppiminen. Lyhyemmällä tähtäimellä ensiarvoisen tärkeää on oppia erilaisia pärjäämis- ja vuorovaikutustaitoja, jotta työn teon tapojen moninaisuus ja epävarmuus eivät uuvuta. Perustuloa kehitetään lieventämään epävarmuutta ja mahdollistamaan kokeilut. Toisaalta paikallisuuteen perustuvat yhteisöt kehittävät erilaisia yhteisöllisiä tukitoimia. Nämä tähtäävät erityisesti ikääntyvästä väestöstä huolehtimiseen, nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen ja maahanmuuttajien kotouttamiseen.

Monikulttuurisuus tukee Suomessa kehitettyjen hyvien ratkaisuiden vientiä maailmalle. Suomi profiloituu erityisesti kiertotalouden, koulutuksen ja hyvän hallinnon mallimaaksi. Tavoitteena on inhimillisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä toiminta."- -

---

Vain kauniita sanojako?...

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Täällä Espanjassa välittömät potkut duunista ovat arkipäivää, pistää vähän ponnistelemaan. Kai jotain lakejakin olisi, muttei niistä niin välitetä. En ole valituksia kuullut, paitsi suomalaisilta, jotka itkevät kahvitaukojaan.

Käyttäjän KariHelstamo1 kuva
Kari Helstamo

Espanjalaiset, nuo työelämän pikku muurahaiset.

Käyttäjän MikkoRaatikainen1 kuva
Mikko Raatikainen

Tuoko on se parempi johon kannattaa pyrkiä?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Työnantajien etujärjestöjen mielestä ilmeisesti kannattaa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Eihän siinä sitten muuta kuin vaipoissa töihin että saa laskea työvuoron aikana tavarat housuihin. Vanha amerikkalainen käytäntö.

https://telma-lehti.fi/amerikkalainen-unelma-kalli...

Käyttäjän minavaan kuva
jouko viitala

Koskahan minulle selviää se , miten uhkakuvia ja kaukaa haettuja pelkoja esiin tuomalla hyvinvointia Suomeen rakennetaan.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Aivan yhtä lailla luot itse uhkakuvia toisesta näkökulmasta.

Itselläni on osin tunne siitä, että pienet yritykset eivät tunne kunnolla lainsäädäntöä henkilöperusteisen irtisanomisen osalta ja perustavat näkemyksensä joihinkin kauhutarinoihin sekä yksittäistapauksiin. Kuulostaa jopa uhkakuvilta ja peloilta...

Nykyäänkin on aika monista syistä mahdollista irtisanoa - ensin on toki tarpeen varoittaa työntekijää ja antaa mahdollisuus korjata toimintaansa. Sen jälkeen moninaisista syistä on henkilön toimintaan tai toimimattomuuteen perustuva irtisanominen ihan mahdollista.

Irtisanominen on mahdollista mm työvelvoitteen laiminlyönnin, huolimattomuuden, puutteellisen ammattitaidon, sopimattoman käytöksen, luvattomien poissaolojen, luottamuspulan tai alkoholin käytön johdosta. Keinoja kyllä on kunhan osoittaa asian riittävällä tavalla.

Lopullinen lain tai asetuksen teksti näyttänee millainen tästä tulee. Työntekijöiden turvattomuus lisääntyy eikä se ainakaan tavoiteltuja työn perässä muuttamisia edistä. Koeaikahan on nykyään max 6 kuukautta, jona aikana voi suoraan irtisanoa ilman perusteita. Pienille yrityksille tulee nyt kevennetyt perusteet myös sen jälkeen. Veikkaan että melkoinen kynnys alkaa olla vaikkapa myydä kotinsa ja muuttaa toiselle paikkakunnalle pienyrityksen tarjoaman työn perässä. Tätähän myös tavoitellaan.

Turvattomuus lisääntyy - ja se on tutkitusti tärkein työhyvinvointiin vaikuttava tekijä ja sen lisääntyminen kyllä vaikuttaa myös työsuoritteisiin sekä sitoutumiseen yritykseen. Kenties pelolla johtaminenkin kääntyy jälleen nousuun?

Nykyisen lain mahdollistamista irtisanomisperusteista tietoa oheisen linkin takaa:
https://www.työsopimuslaki.fi/tietoa/irtisanominen/

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Nyt on kyllä pakko ihmetellä mikä tähän Suomen Yrittäjien Pentikäiseen on mennyt? Samalla kun välikysymystä esitetään ja skismaa on jo valmiiksi ilmassa tekevät he tällaisen ulostulon:

"Suomen Yrittäjät kertoi tänäänjäsenyrityksiään harkitsemaan henkilöstönsä työttömyyskassan jäsenmaksun maksamista liitoista riippumattomaan työttömyyskassaan, eli Yleiseen työttömyyskassa YTK:hon."

"Käytännössä työnantaja kertoisi työntekijöille mahdollisuudesta liittyä avoimeen työttömyyskassaan ja maksaisi YTK:n laskun työntekijän puolesta, kun jäsenmaksulasku on toimitettu työnantajalle."

Työnantaja siis maksaisi työttömyyskassan mikäli se ei ole ammattiliiton. Tämä vaikuttaa tarkoitushakuiselta riidanhaastamiselta.

https://yle.fi/uutiset/3-10195483

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Panokset kovenee. Herää kysymys, että kuinkahan monta kertaa firma maksaisi työntekijänsä jäsenmaksun joka taitaa olla jotain satasen luokkaa vuodessa nykyään. En jaksa tarkistaa, koska maksun suuruus ei ole se pointti.

Jotain yrittäjäjärjestöllä täytyy olla taustatukena, kun se tekee tuollaisia avauksia. Jos tuki tulee hallitukselta siitä voi olla vakavat seuraukset. On toki mahdollista sekin että Suomen Yrittäjillä pettää tilannetaju.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset