Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Lappi menettää sotessa 28 miljoonaa

Verta hikeä ja kyyneleitä on luvassa lappilaisillekin suuren sosiaali- ja terveysuudistuksen myötä. Kun sote-esitys oli kunnassa lausuntokierroksella, puhuttiin pyöreästi 30 miljoonasta eurosta. Uusimman version mukaan lappilaisten tulee hoitaa sote- pelastus- ja elinkeinopalvelut 28 miljoonaa euroa pienemmällä rahamäärällä.

Ainakin Helsingin pormestari Jan Vapaavuori ja muutkin stadin ja Uudenmaan kokoomuslaiset voivat hymyillä tyytyväisenä, kun rahaa menee entistä vähemmän oman etupiirin ulkopuolelle. Kansanedustaja Sari Sarkomaan (kok) mukaan uusmaalaiset säilyttävät nykyisen tasonsa.

http://sarisarkomaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/252122-sote-rahoitusmalli-ei-leikkaa-uudenmaan-rahoitusta?ref=poiminnat

Vapaavuoren ja kumppaneiden messuaminen onkin nähtävä poliittisena purkauksena. Yksi syy on tietenkin se, että yksityistäminen ei etene niin pitkälle kuin asiassa pettyneet kokoomuslaiset olisivat halunneet. Toisaalta haluttiin antaa mielikuva, että pääministeripuolue Keskusta ohjaisi rahat maakuntiin Helsingin ja uusmaalaisten kustannuksella. Eduskuntavaalit kuumentavat jo.

Stadin kundien ja sussujen  ei suinkaan kannata olla mustasukkaisia rahasta ainakaan lappilaisille. Mainittu 28 miljoonaa  tekee noin 150 euroa jokaista lappilaista kohti, ja jokainen ymmärtää että se merkitsee terveyden- ja sairaanhoidon käyttäjille tuntuvia lisälaskuja vaikka säästökohteitakin löytyisi. Käynti- ja palvelumaksuihin on todennäköisesti luvassa reippaita korotuksia.

 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (25 kommenttia)

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Kyllä kun seuraa sitä keskustelua kaikkien kansalaisten tasa-arvosta, syrjinnän kieltämisestä ja yhdenvertaisuudesta, niin ei taideta kuitenkaan paljoa keskustella alueiden ja kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta EU:ssa.

Syrjäinen Lappi jätetään kyllä helposti oman onnensa nojaan sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta, lappilaisten kaivoksia kyllä kaupataan kansainvälisillä areenoilla.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Etupiiriajattelusta kokonaisuuden hyväksi ei pääse millään tasolla helposti irti.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Näinhän se taitaa olla. Suomi on harvaan asuttu maa ja vähän kansalaisia. Nyt tuntuu olevan suuntana keskittää palveluja isompiin yksiköihin.

Kasvukeskukset vetävät puoleensa ja syrjäkylät jäävät vähemmälle.

Pitäisi kuitenkin pystyä puhumaan jostakin minimitasosta palvelujen suhteen esimerkiksi.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Kyllä ne etäisyydet palveluihin venyvät täällä etelässäkin pitkiksi, niin olisi kumma ettei sitten harvempaan asutussa pohjoisessa tapahtuisi samaa kehitystä? En tiedä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #5

Pellossa saatiin jo esimakua kun yhteispäivystys ruotsalaisen terveyskeskuksen kanssa kiellettiin sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä ja oman tk:n yö- ja viikonloppupäivystys siirrettiin Rovaniemelle. Pellon terveyskeskuksesta on matkaa Rovaniemen päivystykseen yli sata kilometriä.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #6

On se vaan heikennystä palveluihin kun joutuu lähtemään satojen kilometrien päähän terveyskeskukseen. Täällä etelässäkin voi tulla matkaa semmoinen 50 km.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #6

Miksi yhteistyö kiellettiin?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #11

Pääsyy lienee tulossa oleva sote-uudistus. Kunta kyllä niskuroi niin pitkään kuin mahdollista, mutta asetettu 200 000 euron uhkasakko pakotti alistumaan.

Yksi tekosyistä oli se, että Övertorneon terveyskeskuksessa yhdellä lääkärillä viidestä ei katsottu olevan riittävää suomenkielen taitoa. Yhteistyötä oli tehty jo kymmeniä vuosia eikä kielitaidon puute ollut koskaan estänyt päivystyspotilaan hoitoa, kun hoitajistakin löytyy suomenkielisiä.

Miten tajuttomia potilaita pystytään hoitamaan missään, koska he eivät kykene puhumaan mitään kieltä?

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner Vastaus kommenttiin #14

Vai ei riittävää kielitaitoa? Täällä etelässä työskentelee vaikka kuinka paljon lääkäreitä, joiden kielitaito ei riittävä. Eli tekosyy se yhteistyön lopettaminen oli.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Tuntemani minua kymmenisen vuotta vanhempi papparainen on tällä hetkellä toista kertaa tälle talvelle vuodeosastolla hoidettavana aliravitsemuksen vuoksi. Nyt on kuulemma luvattu että kolmatta kertaa ei tule. Näkee sitten.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #7

Mustaan huumoriaan saa tottua, kyllä apu pitäisi olla lähellä silloin kun sitä tarvitaan, sitä kolmatta kertaa ei kannata jäädä odottamaan.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #9

Ehkä ruokapalvelun tarve otetaan nyt jo tosissaan.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #15

Lämmin ateria säännöllisesti on jo paljon vanhuksen elämässä. Väliajat voi sitten syödä vaikka voileipää.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Maakuntauudistus voisi olla mielestäni ok, jos maakunnat edes sen verran suuria että jokaisessa maakunnassa muutama taloudellisesti hyvin pärjäävä kunta. Riitäisikö 10 maakuntaa? Eikö kuitenkin ole niin että lääkärit ja hoitajat hoitavat potilaita. Jos hallintokoneisto tulee kalliiksi vähennetään aina suorittavasta portaasta ja nostetaan asiakasmaksuja. Hallinto ohut ja virtaviivainen --> mahdollisuuksia panostaa suorittavaan portaaseen?

Hallitus on sanonut että vastuu uudistuksen onnistumisessa on täytäntöönpanossa, eli suorittava porras on syyllinen jos uudistus epäonnistuu?

Lääkärilehdessä sanotaan että tietyistä keskussairaaloista on jo lähtenyt paljon osaavaa väkeä pois, eli näitä erikoisosaajia, erikoislääkäreitä. Myös erikoisalan sairaanhoitajia lähtee suurempiin yksiköihin. Näissä suurissa yksiköissä ruuhkat ja päivystysten potilasmäärät suurenevat - Virhemahdollisuudet kasvavat. Kuka on syyllinen - Tietty hoitajat ja lääkärit.

Lääkärilehden artikkeli:

http://www.laakarilehti.fi/ajassa/nakokulmat/sote-...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Lääkärilehden kirjoitus on yli vuoden vanha eikä tilanne kaikilta osiltaan ole tehtyjen muutosten jälkeen sama kuin silloin.

Epävarmuus tulevaisuudesta varmaan ajaa henkilökuntaa suurempiin yksiköihin, koska näin he uskovat saavansa paremmin vakautta elämäänsä kuin sitten jos joutuvat pakon alla hakemaan uutta työpaikkaa.

Luin lausuntokierroksella olleen paperinivaskan ja minusta sote-esitys herättää hirvittävän määrän kysymyksiä siitä miten sitä käytännössä toteutetaan. Sitä ei tiedä vielä kukaan ja nyt ollaan laittamassa syksyllä valittavat maakuntavaltuustot todella hikiseen paikkaan. Tämä tarkoittaa käytännössä virkamiesvallan mukaisia päätöksiä, koska kenelläkään tulevalla valtuutetulla ei voi olla minkäänlaista käsitystä kokonaisuudesta.

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro

Lääkärilehden artikkeli on hyvä lukea. Siinä kysytään, että kuinka moni ymmärtää sen mistä sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksessa on kysymys. Itse en ainakaan ja ole pyrkinyt pidättäytymään ulkopuolella koko keskustelusta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Sikäli kun kokonaismenot uudistuksen jälkeen pysyvät samassa suuruusluokassa, niin mitä jää jäljelle? Tarvitsijoille entistä kalliimmat heikkenevät palvelut ja osa terveyden- ja sairaudenhoitoon kuluneesta rahavirrasta suuntautuu "uuteen kotiin".

Käyttäjän arojouni kuva
Jouni Aro Vastaus kommenttiin #17

Joo, tämä voi olla se yhtälö, joka minullakin on saattanut olla takaraivossa, mutta ei ole ollut uskallusta perehtyä asiaan tarkemmin.

Näin ne asiat menevät, herra anna heille päättäjille anteeksi, eivät he tiedä mitä ovat tekemässä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Jotenkin tuntuu, että tuo palveluissa säästäminen ei ole kovin halpaa. Harva maksaisi yli 300 kilometriä suuntaansa taksimatkoja omasta pussistaan käydäkseen lääkärissä. Valtio maksaa, koska palveluita ei "kannata" tuoda lähemmäksi. Ikääntyvillä lappilaisilla näitä matkoja tulee aika paljon. Ei se ole sairaalle terveellistä istua koko päivää autossa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Käytännössä päivystysaikana vain ambulanssikuljetusta vaativat tapaukset tulevat varmimmin hoidetuiksi, koska niistä menee vain omavastuuosuus. Taksikyydistä saa korvausta vain, jos Kela etukäteen hyväksyy matkan.

Linja-autolla tai omalla ajoneuvolla tehty matka Pellosta Rovaniemelle ja takaisin mahtuu nykyisten omavastuurajojen sisälle, joten ne eivät ole Kela-korvattavia.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Mitä ajattelet tulevaisuudesta? Muuttavatko ihmiset Lapin kaupunkeihin lähemmäs palveluita? Miten palvelut nyt on järjestetty? Miten tiheästi on esim. terveyskeskuksia?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Rovaniemi on tähänkin asti hiljalleen vetänyt väkeä, Perämeren alueen kunnat ovat jokseenkin tasapainokuntia, samoin muutamat aivan pohjoisen kunnat.

Kaivos- ja matkailupaikkakunnat luultavasti pitävät väkensä lähiaikoina suhteellisen hyvin, saattaapa uusien kaivosten myötä kasvuakin tulla. Muutoin kylät kuolevat. Omasta aloitekyvystä on kuitenkin paljon kiinni, koska EU:n tukea on saatavilla kannattaviksi arvioituihin hankkeisiin.

Tyypillinen terveyskeskusten väli on nykyään jotain 50-130 kilometriä. Mahdollisesti osa terveyskeskuksista muuttuu pikäaikaissairaiden vuodeosastoiksi ja näytteenottopaikoiksi, ei kuitenkaan välttämättä samoissa tiloissa kuin nyt. Paljon on vielä auki asioita, kysymysmerkkejä täynnä koko sekamelska.

Käyttäjän ahkalevisalonen kuva
Kalevi Salonen

Palveluissa säästäminen ei todellakaan ole halpaa. Keskittämisinnossa ei ajatella kansantaloudellista kokonaisuutta. Jokainen ymmärtää, että terveydenhuollon keskittäminen yhteen kaupunkiin Suomessa olisi terveydenhuoltokoneiston kannalta edullisinta. Kansantaloudellisesti matkakulut ja menetetty työaika tulisivat erittäin kalliiksi. Poliitikot kuitenkaan eivät osaa katsoa asioita nenäänsä pidemmälle vaan näkevät tilanteen säästönä. Tietenkin keskittämistäkin tarvitaan, mutta se pitää tehdä niin, ettei kustannuksia vain siirretä johonkin muualle. Olipa kansalainen sitten maksajana sitten suoraan tai epäsuorasti, maksut aina lisääntyvät.

Osaoptimointi on valtionhallinnolle tyypillistä ja pahimmillaan ehkä juuri terveydenhuollossa. Esimerkiksi sote-uudistuksen kohdalla hyvin harva on tullut ajatelleeksi, että nyt läpi runttauksessa oleva järjestelmä tulee olemaan osaoptimointien sekamelska. Sellaisesta ei edes teoriassa voi tulla kokonaisuutena ja kansantaloudellisesti toimivaa.

Käyttäjän nita kuva
Nita Hillner

Minä ainakin olen jo hyvin väsynyt tähän kinasteluun. Pelkään että hallituksen malli on fiasko kaikkien kannalta, muuta katsotaan mitä tulemaan pitää.

Siksi näkisin patempana että asiantuntijat väsäisivät muutaman hyvän mallin ja eduskunta äänestäisi niistä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset