*

Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Suomen ennätys ennakkoäänestyksessä - jännitystä ilmassa

Yli 1,5 miljoonaa äänioikeutettua on presidentinvaaleissa  antanut äänensä ennakkoon, prosenteissa luku on 36,1. Kansalaiset ovat selvästikin innostuneet näistä vaaleista, vaikka monet ennakoivat vaalien olevan pelkkää pakkopullaa ja osallistumisen jäävän alhaiseksi. Voi tietysti olla, että ihmiset ovat vain innostuneet enemmän ennakkoäänestyksestä kuin ennen, ja vaalipäivän osallistumisaktiivisuus on heikompi niin että kokonaisprosentti jää edellisvaalien tasolle. Toivotaan kuitenkin, että intoa löytyy niiltäkin jotka eivät ole vielä äänestäneet.

Ketä korkea äänestysaktiivisuus sitten suosii? Äänestävätkö ihmiset innokkaasti siksi, että nykyinen presidentti valittaisiin heti ensimmäisellä kierroksella, vai siksi että tulisi toinen kierros ja aito kahdenkeskinen otatus ehdokkaiden välillä? Uskon, että molempien asioiden vuoksi aktivoidutaan ja vaalipäivä tietysti lopullisesti ratkaisee kuinka käy.

Mielestäni aikaisemmat suorien presidentinvaalien ehdokaskeskustelut ovat kahden loppusuoralle selvinneen ehdokkaan välillä olleet hyvin sivistyneitä, vaikka erilaiset näkemykset esimerkiksi Sauli Niinistön ja Tarja Halosen välillä tulivat selkeästi esiin. Edellisvaalien Pekka Haavisto ja Niinistö olivat jo lähtökohtaisesti lähempänä toisiaan, eikä kummoisiakaan poliittisia eroja nähty.

Tällä kertaa on ennakoitavissa, että jos toiselle kierrokselle mennään, nähdään taas myös todellisia eikä vain väkisten rakennettuja näkemyseroja. Riippuu siitä kuka hyvin todennäköisesti toisena osapuolena olevaa Niinistöä vastaan tulee. Haaviston kanssa aitoja näkemyseroja näyttää olevan nytkin vain vähän, mutta haastaakseen Niinistön tosissaan pitää niiden tulla selkeästi ja terävästi esiin. Niinistön toisaalta-tyyli on pystyttävä ampumaan tehokkaasti alas.

Mikäli vastaan tulisi Paavo Väyrynen, voi ennakoida riemukasta ilotulitusta jossa historiaa kaivellaan ja tulevaisuudesta puhuttaessa tulevat mieleen ison kirja Sodoman ja Gomorra. Ainakaan Niinistön ei parane paljon vilkuilla taakseen, tai hän voi jähmettyä suolapatsaaksi kuin Lootin vaimo ja pelistä saattaa tulla hyvinkin tasainen. Kansan kanssa ei neuvotella samalla tavoin poliittisilla lahjuksilla kuin valitsijamiesaikana oli mahdollista.

Kolmantena vaihtoehtona toiselle kierrokselle näen Matti Vanhasen, vaikka mielipidemittausten mukaan todennäköisyys ei kovin suuri olekaan. Vanhanen on oikeasti vaihtoehto siinä kuin Väyrynen tai Haavistokin. Asiat ovat myös hallussa, mutta äänten keruuseen tarvittavaa populistista otetta puuttuu. Keskustan uskolliset kannattajat ja tarvittava määrä muita äänestäjiä saattavat kuitenkin ymmärtää valtiomiesmäisyyden päälle niin paljon, että Vanhanen selättää gallupit. Niinistön ja Vanhasen kahdenväliset keskustelut olisivat todennäköisesti edelläkuvatuista pareista tasollisesti parhaat. Erojakin on kuten olemme tenteissä huomanneet.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Juhani Vehmaskangas

Veikkaan, että tulee toinen kierros. Huhtasaari vastaan Niinistö:
http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi...
Jonka Niinistö onneksi voittaa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kenttä on avoin niin tiedolle kuin veikkauksillekin. Lähiympäristön jutuista päätellen puolueuskollisuus ei ole näissä vaaleissa arvossaan, mikä henkilövaalin ollessa kysymyksessä on aivan luonnollistakin.

Juhani Vehmaskangas

Veikkaan siis lisää, ja olen samaa mieltä: puolueuskollisuus ei ole arvossaan.
Äänestysprosentti jää alle 70%. Niinistön äänisaalis on nippa nappa 50%.
No joo - tilanne on muuttunut. Niinistö kuitenkin jatkaa, koska hänellä sitä on!
Nyt näin - siis "nippa nappa" toinen kierros(?).

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Mielipidearvostelut eivät anna mitään arvoa valinnalleni, mutta minä annoin ääneni ensimmäistä kertaa RKp:n (Kom.) ehdokkaalle. Nils Torvalds on ehdokkaista ainoa, joka sitoisi meidät lopullisesti Eurooppaan.

Olisiko moinen presidentti uhka Suomen turvallisuudelle? En usko. Suora, lähes kaikkien EU-maiden normaali turvallisuusratkaisu ei voi olla uhka Venäjälle sen enempää Suomen liittymisen jälkeenkään.

Venäjä leikkii Suomen kanssa "kissa ja hiiri-leikkiä", missä haloset ja niinistöt joutuvat pyörittämään lausuntojaan aivan käsittämättömiksi. Jos nyt kuitenkin kerrankin nousisimme Kekkosen jälkeen kaksille jaloille ja sanoisimme:

Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia eurooppalaisia.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Jos valituksi tuleva presidentti on viisas, hän ottaa huomioon toiminnassaan myös ne mielipiteet joilla valitsematta jääneet ovat saaneet kannatusta. Etenkin jos kannatus on ollut merkittävää.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Ennakkoäänestysaktiivisuudessa Satakunta ja Lappi näyttävät olevan omalla kymmenluvullaan. Tämä voisi tarkoittaa Huhtasaarelle ja Väyryselle parempaa vaalimenestystä ennakkoäänissä kuin varsinaisena vaalipäivänä.

Tuohan on Väyrysen vakiovalitus: Oli jo ennakkoäänissä menossa selväksi kakkoseksi kun media teki sitä ja tätä ja putosi sitten kolmanneksi. Unohtaen tietenkin että ainahan Kepu putoaa kun vaalipäivän äänet on mukana.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Lapin ennakkoäänestyksen vilkkauteen vaikuttavat jonkin verran sivukylillä kiertävät vaalibussit. Ilman niitä jäisi moni ääni varmasti kokonaan antamatta.

Jotkut keskustalaiset toimijat ohjaavat ihmisiä äänestämään "suoraan" Niinistöä. Motiivina on se, että ääni ei menisi vahingossakaan Väyryselle. Todella julmaa puolueen omaa ehdokasta Matti Vanhasta kohtaan. Tällä kertaa Väyrysen pudottaja tulee emopuolue Keskustan toiminnasta jos on tullakseen.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Viime EK-vaaleista päätellen Väyrysen kannatus ei ole Lapissa enää entisellään, keskustan nuori Katri Kulmuni peittosi n. 2800 äänellä.

http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/tulos/0/13

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #9

Väyrysen ajan katsotaan olevan pitkälti ohi, mutta uskollista vanhemman polven kannattajakuntaa vielä löytyy. Eduskuntavaalit eivät ole oikein hyvä mittari tässä tapauksessa, koska Kulmuni on tosiaan nuoremman polven edustaja ja voisi sanoa, että kampanjoijana luontainen äänten kerääjä, sen verran häntä kerran kuuntelin.

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund Vastaus kommenttiin #10

Varmaan noin, mutta se vanhempi polvi ei taida riittää kannatukseen toiselle sijalle. Tämän mukaan eilisessä Iltalehden tentissä näytetty Väyrysen kannatus on kuin onkin hatusta vedetty:

AccuScoren toimitusjohtaja Tuomas Kanervala myönsi Demokraatille, että ennusteessa näkyvä Väyrysen noste on osin spekulaatiota, joka on syntynyt siitä, että hänen kannatuksensa lähti joulukuussa niin alhaalta verrattuna muihin. Kanervala toteaakin, että Väyrysen kannatus on hankala ennustaa ja se voi todellisuudessa olla ennakoitua huomattavasti matalampikin.

https://demokraatti.fi/kommentti-gallupit-ja-ennus...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #12

Kaikkein turhinta on hirttäytyä vaaliennusteisiin, koska ne ovat kaikki kuitenkin vain eri tavoin tuotettuja spekulaatioita. Ehkä AccuScoren ennuste on tehty vain Väyrysen iloksi :)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Kävin äänestämässä ennakoon, Paavo, Sauli,Laura ei ollut mun listalla.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Valinta pudotuspeliä käyttämällä on aivan kelvollinen tapa. Itselleni vaalikeskustelut ovat olleet painoarvoltaan kevyessä roolissa, aikaisempi toiminta jossa presidentiksi pyrkimisestä ei ole vielä ollut tietoakaan on minusta painavampi päätöksenteon peruste. Tämä rajaus pudotti mainitsemiesi lisäksi myös Torvaldsin jonka hänen natokantansa vielä vahvisti.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset