Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Mara kielsi PAMin jäseniltä työnteon

Matkailu- ja ravintolapalvelut Mara r.y. on asettanut palvelualojen ammattiliitto PAMin jäsenille työsulun 8-19 joulukuuta väliselle ajalle. Työsulku koskee hiihtokeskuksia eri päivinä, eikä kyseisen ammattiliiton jäsenillä ole mainittuina päivinä oikeutta mennä työpaikalleen. Ala on tällä hetkellä sopimuksettomassa tilassa, joten työnantaja aikoo ajaa tahtonsa läpi estämällä vanhan sopimuksen ehdoilla tapahtuvan työnteon määräajaksi.

Työsulku koskee kahdeksaatoista hiihtokeskusta ja yhdeksää ohjelmapalveluyritystä. Työnantajan ilmoituksen mukaan toiminta jatkuu työsulusta huolimatta normaalisti, koska pamilaisia on korvattu liittoihin kuulumattomilla, sekä muiden ammattiliittojen jäsenillä. Työnantajapuolen pitkäaikainen haave siitä, että työntekijöille pitää päästä osoittamaan että ammattiliittoon kuuluminen on haitaksi työelämässä on tältä osin toteutumassa.

Kun kyse on työnantajan työsulusta, ei mediassakaan ole mitään ihmeempää asiasta ollut. Alpakat ja natsit perässäkulkijoineen ovat hallinneet otsikoita ja kirjoituksia. Jos työntekijät lakkoilisivat, niin johan taas reviteltäisiin kansantaloudelle aiheutuvista miljoonatappioista. Nyt ei olla moksiskaan, vaikka työsulku järjestettiin joulun alusviikkojen sesonkiaikaan.  Toivottavasti asiakkaiden turvallisuus ei tottumattomien työntekijöiden vuoksi vaarannu tämän työnantajan järjestämän työsulkuseikkailun vuoksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Niinpä. Ajakaa vaan ammattiliitot alas. Sittenhän tullaan tietämään millaista keskiajalla rahvaan elämä oli.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ei varmaan tarvitse mennä keskiajalle asti, koska ainakin maaseudulla isäntä määritteli esimerkiksi työajan vielä 1960-luvulla kun poikasena rakennuksilla olin. Pisimmillään viisitoista tuntia päivässä, miinus ruoka- ja kahvitauot. Palkka oli kiinteä päiväpalkka. Lauantaina saattoi päivä olla jokseenkin kahdeksantuntinen.

Käyttäjän ilkkavarsio kuva
Ilkka Varsio

Tuure Piittinen

Vuonna 1917 hyväksytyn lain mukaan työaika sai olla enintään 8 tuntia päivässä ja 47 tuntia viikossa.

Nykyisen lainsäädännön mukaan säännöllinen työaika saa olla enintään 8 tuntia vuorokaudessa ja 40 tuntia viikossa. Jos se tilapäisesti on pidempi, kyseessä on ylityö, josta on maksettava korotettu palkka. Suomessa siirryttiin viisipäiväiseen työ- ja kouluviikkoon asteittain 1966-1970.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #5

Lait ja sopimukset sanovat noin, mutta maaseudulla niitä vähemmän noudatettiin koska isännät katsoivat että ne on kommunistien väkisin ajamia turhia hömpötyksiä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki
Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Työsulullahan sitä nousua nyt yritetään. Ei tosin koko Suomen, vaan yhden toimialan työnantajien hyvinvointia.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Tärkeintä on kuitenkin talouden tuhoaminen.

Vaatikaa duunarit veroalea!

Käyttäjän lueskelija kuva
Teuvo Valkonen

Älkää duunarit uskoko talouden pelastajakonsultti Iiskonmäen oppeihin. Eihän tuo edes ymmärrä erottaa lakon ja työsulun merkitystä. Puhumattakaan kansantaloudesta.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#8
Teuvo peruu kommenttinsa minua loukkaavana tai minä koputan.

Olen aikaisemmin katsonut Teuvon riman alituksia sormien läpi, mutta nyt vedetään hieman suitsista.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miten ihmeessä se työnantaja tietää työntekijän kuuluvan PAM:iin, jos tämä ei sitä itse kerro?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Työnantaja perii tilistä ammattiliiton jäsenmaksut ja tilittää ne kassalle. Siitä se tieto tulee. Etenkin pätkätyöntekijöissä on myös itsemaksavia jäseniä ja heistä ei työnantajalla ole välttämättä tietoa, jos ei luottamusmies sitä kerro.

Risto Salonen

Siis työntekijä saa olla lakossa, mutta työnantaja ei saisi määrätä työsulkua. Miksei? Molemmat työtaistelutoimet ovat laillisia, varsinkin kun ollaan sopimuksettomassa tilassa. Työtaistelutoimilla vauhditetaan neuvotteluja.
En ymmärrä, mikä nyt on ongelma.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Totta kai työnantaja saa asettaa työsulun. Eihän siinä ole mitään ongelmaa. Se, että valitaan tietyt henkilöt joita se koskee saattaa jo sellainen olla, kuten myös se että työsulkuun laitettujen tilalle otetaan tilapäisesti liittoon kuulumattomia työntekijöitä.

Toinen asia on se, että kun työntekijät menevät lakkoon, tai edes uhkaavat sillä, niin mediaan ilmaantuu työnantajatahon edustajia valittamaan kuinka lakko aiheuttaisi valtavia tappioita liike-elämälle ja yhteiskunnalle. Työnantajan asettama työsulku ei läpäise kaikissa medioissa edes uutiskynnystä, koska siinä kärsii palkansaajan kukkaro työnantajan tahdosta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset