Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Mamut komut ja pamut

Jos Perussuomalaisten kansanedustaja Tom Packalenin unelma olisi otettu tosissaan, niin Helsingissä olisi pian yksi kaupunginosa pelkästään sosiaalista apua saavia varten. Mikäli taas Kokoomuslaisen kansanedustaja Pia Kauman kuulemat jutut nykytilanteesta pitäisivät paikkansa, niin kyseisessä kaupunginosassa olisi kaikilla lapsiperheillä uutuuttaan hohtavat lastenvaunut. Kaikkihan saavat suunnilleen samat tuet, kuten on käynyt ilmi.

Kaupunginosassa olisi erityisen tarkka poliisivalvonta. Sitä tarvittaisiin jo pelkästään lastenvaunuliikenteen ohjaamista ja opastusta varten. Siellähän liikkuisivat kaikki mamut, komut ja pamut suloisessa sekamelskassa keskenään. Mamut ovat tietysti maahanmuuttajia, komut kotimaasta muuttaneita ja pamut paikkakunnalla muuttaneita. Tai pakkomuutettuja Packalenin mallin mukaan.

Jostakin syystä hyväosaisten, käytettyjä lastenrattaita käyttävien kaupunginosat syntyvät miltei luonnostaan, mitä nyt ehkä  kaavoituksella vähän avitetaan. Sosiaalitapaukset taas pitäisi oikein ohjata uusine lastenrattaineen tietyille alueille, jotta rikkaat eivät pääsisi kadehtimaan. Mutta kun on tämä sosiaalinen media ja muu viestintä. Enää ei päde sanonta, että poissa silmistä, poissa mielestä. Aina löytyisi joku joka viestisi jotakin jollekin kokoomusrouvalle.

 

http://yle.fi/uutiset/kokoomuksen_kauma_ei_kadu_lastenvaunukommenttia__h...

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Sinä olet vähän kuin resinassa jossakin radan varressa vasemmiston panssarijunan antaessa tuliannoksen jo viikko sitten. Pitää nousta vikkelään juoksuhaudasta jotta kerkeää massan mukaan, tiedäthän ,voimaa määrästä. Mutta etiä päin sanoi mummo lumessa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Älä nyt suotta innostu, koska en ole kenenkään nähnyt aikaisemmin yhdistävän Packalenin ihmisten asumista koskevaa sosiaalipoliittista näkemystä ja Kauman käsitystä sosiaalitoimen mamuille myöntämiin lastenvaunutukiin. Sitäpaitsi Kauma näyttää itse jatkavan aiheesta hyvinkin halukkaasti.

Sitä lunta kyllä saadaan kohta. Ilman jäävät saavat kadehtia sitäkin.

Van Freddy

Tom Packalen ei sanonut mamuista mitään hän ainoastaan ehdotti että HUONO KÄYTÖS johtaa pisteiden vähenemiseen ja 0-alueelle joutumiseen.

http://www.hs.fi/kotimaa/a1388205352907

Tästä sitten jotenkin vihervasemmisto mm. Outi Alanko-Kahiluoto veti itse johtopäätökset että huono käytös = mamu. Packalen ei itse maininnut mamuja ollenkaan ainoastaan Packalenin kirjoituksesta pöyristyneet puolestaloukkaantujat ja mielensäpahoittajat.

Ilmeisesti vihervasemmisto paljasti vahingossa omat ennakkoluulonsa siitä että mamut ovat huonosti käyttäytyviä, on siis melkoista yleistämistä ja rasismia vihervasemmiston suunnalta.

Miksei ns. tutkiva journalismi tarttunut tähän täkyyn vai ollaanko sielläkin samaa mieltä että mamut käyttäytyvät huonosti ja se ei ole siten mikään uutinen?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

En väittänyt kirjoituksessani, että Packalen olisi puhunut erikseen mamuista.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Höpö höpö Freddy, jo silloin kun tästä keskusteltiin oli kaikille selvää että Packalen ei tällä kertaa suunnannut ihmisjaotteluaan erityisesti mamuihin. Sen sijaa Kauma teki sen, mikä motivoinee tämän jutun otsikon.

Van Freddy

Minusta Kauman kritiikki kohdistui sosiaaliviranomaisiin.

Kun katselen miten Kotkan harkinnanvaraisia euroja on jaettu, Kauma on ainakin oikeilla jäljillä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #8

Vaan ei ole kunniakasta usuttaa eri vähävaraisia tahoja toisiaan vastaan eikä varsinkaan ihan eri sfäärissä elävän kuten Kauman. Mutta omahan on häpeänsä.

Van Freddy Vastaus kommenttiin #9

Minusta Sinille on omituinen tulkinta, viranomaisen harjoittama eriarvoinen kohtelu on mielestäni väärin.

Käyttäjän Granu kuva
Arto Granlund Vastaus kommenttiin #8

Van Freddy, jos epäilet, että Kotkassa on harkinnanvaraisia euroja jaettu väärin perustein niin tutkintopyyntö pystyyn, muuten suu suppuun, sillä luulo ei ole tiedon väärtti.

Van Freddy Vastaus kommenttiin #11

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/275021-espoo-vi...

Ilmeisesti suu suppuun tästäkin, vammaiset eivät ole vasemmanlaidan suojeltavien listalla.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #14

Espoossa on Perussuomalaisilla merkittävä Timo Soinin johtama valtuustoryhmä, sekä oikeistoenemmistö valtuustossa. Politiikan tulokset näkyvät.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #8

Oikeasti veronmaksajien asialla olevan luottamushenkilön pitäisi toimia eikä vain esitellä näkemyksiä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #12

Aivan. Helppohan sitä heitellä mitä vaan jos ei voi ees tähtää asiantilojen korjaamiseen. Vali vali-ihmiset ovat kuin mustia aukkoja jotka imevät yhteiskunnan voimia.

Van Freddy Vastaus kommenttiin #12

Jonkunhan ne epäkohdat pitää tuoda ilmi, jotta ne voidaan sitten korjata. Vai onko vasemmistolla tapana, että ensin toimitaan ja sitten ihmetellään miksi me tehtiin näin ja paras meriselitys voittaa.

Tosin yksittäinen tai useampikaan kuntapäättäjä ei tälle asialle voi mitään. Se on eduskunnan asia korjata lakikirjassa olevat epäkohdat, vaikka itse kuntapäättäjänä kuinka haluaisin muuttaa valtion lakeja niin ei se onnistu.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #15

Oletko pyytänyt selvitystä Kotkan käytännöistä?

Van Freddy Vastaus kommenttiin #17

Julkisista asiakirjoista se selviää, miksi kunnissa kitsailtaisiin harkinnanvaraisissa pakolaisten osalta? Alle kolme vuotta täällä humanitaarisiin perustein oleskelulupa saaneille valtio korvaa täysimääräisesti kulut.

Kuntatalouden kannalta kaikki mitä valtiolta saa pois on kunnan taloudelle plussa, yleensä ne lastenvaunut, ajokortit, huonekalut ym. ostetaan paikalisilta yrittäjiltä.

Siksi ihmetellen miksi juuri kokoomuspoliitikko haluaa taloudellisesti ampua jalkaan omia kannattajia.

Vasemmisto on näissä asioissa hyvä apupuolue kokoomukselle.

Jouko Silvennoinen

Oulussa keväällä oikeus tuomitsi mamuperheen maksamaan 170000€ .väärin nostettuja etuuksia takaisin, saapa tuolla rahalla monet vaunut, siis näitä riittää.Lakihan määrää yhdenvertaisuuden, mutta kuka valvoo ja kenellä kantaväestöön kuuluvalla on avustaja mukana sossussa neuvomassa, ei kellään muulla kuin mamulla.Kantaväestöön kuuluvalle etsitään mieluummin pykäliä millä evätään apu.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Hyvä jos väärin perustein myönnetyt tuet saadaan joskus takaisin. Takaisinperintä pitää suorittaa myös kantasuomalaisten väärintekijöiden kohdalla.

Junes Lokka

Ei niitä koskaan saada, ks. tapaus Faiza A ja KKO:n ennakkopäätös. Törkeä petos ei ole törkeä petos, jos sen suorittaa koneinsinööri.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Tuossa on jo kyse ammattirikollisuudesta. On vahinko että tuollaiset leimaavat toiminnallaan oikeasti avuntarpeessa olevat rehellisetkin ihmiset epäilyksenalaisiksi.

Junes Lokka Vastaus kommenttiin #21

Entäs tämä:

"Asiakas on ulkomaalaistaustainen henkilö, joka on hakenut toimeentulotukea yli kymmenen vuoden ajan. Toimeentulotuen hakeminen on ollut muuten säännöllistä, mutta pari vuotta sitten hakemisessa oli kahden vuoden tauko. Asiakkaan tultua takaisin toimeentulotuen hakijaksi, hän oli tämän parin vuoden tauon aikana ostanut itselleen asunnon. Asuntolaina, jonka hän nosti asunnon hankintaa varten, oli pienehkö, n. 30000€. Omarahoitusosuus vastaavasti oli n. 180000€.

Nyt, kun henkilö on taas palannut asiakkaaksemme, häneltä on kysytty, omistaako hän auton, eikä hän oman kertomuksensa mukaan omista, mutta tiedustelu Liikenne- ja turvallisuusvirastosta paljasti, että hän omistaa auton, jonka arvo on n. 10000€.
Auton ostohetkellä (n. 5 vuotta sitten) asiakas on nostanut säännöllisesti kuukausittain toimeentulotukea. Kerrottaessa asiakkaalle, että olemme saaneet selville hänellä olevan auton, hän sanoi siirtävänsä auton omistuksen pojalleen, joka asiakkaan mukaan yksinomaan autoa käyttää.

Kysymykseni kuuluukin..."

http://www.sosiaaliportti.fi/fi-FI/konsultointi/ky...

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #22

Tuollaisen takana voi olla huumekauppaa, pimeää työntekoa tai vaikka lottovoitto. On oikein että selvitetään.

Junes Lokka Vastaus kommenttiin #23

Selvitetään mitä? Suomalaisen kohdalla vastaus olisi ollut "mikä kysymys tämä on olevinaan? Myy autos, hylätty, seuraava kysyjä".

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset