Kaunaherra Maailmanparannusta ilman stressiä

Uuslinkolalaisuuden synty

Luonnonvalinta on yksi Pentti Linkolan rajuista teeseistä. Nyt näyttää siltä, että olemme saaneet keskuuteemme joukon joka ajaa luonnonvalinnan uudistettua versiota. Ilmiö on kehittynyt ikäänkuin vaivihkaa ja vasta viime eduskuntavaalien jälkeen olen itsekin herännyt tajuamaan että missä oikein mennään.

Silmäni avautuivat kunnolla katsoessani erästä television ajankohtaisohjelmaa, jossa Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sanoi vakavalla naamalla, että sodan jaloista pakenevia ihmisiä ei tule auttaa. Sodat sinällään ovat ihmisten aiheuttamia, mutta jos sotaa pakenevia ihmisiä ei kukaan auta he jäävät luonnonvalinnan armoille.

Toinen asia, jossa Immonen aivan hiljattain kunnostautui oli se että paperittomana Suomessa oleskelevia ihmisiä ei tulisi hoitaa heidän sairastuessaan. Siinäkin toimisi luonnonvalinta, en tiedä sitten että pitäisikö mahdolliset ruumiitkin jättää tienvarteen varoittavana esimerkkinä. Kukapa heidän hautaamisensa kustantaisi jos hoidostakaan ei haluttaisi maksaa.

Ruotsi otti vastaan noin 60000 pakolaista Lapista saksalaissodan jaloista toisen maailmansodan aikana. Lisäksi melkoisen joukon sotalapsia ympäri Suomen. Immosen mielestä siis Ruotsi toimi silloin väärin. Kiitos vain mm. äitini ja hänen perheensä puolesta, että Ruotsissa eivät olleet silloin "Immoslaiset" päättäjät vallankahvassa.

Yhteiskuntana Suomi on koventunut selvästi viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Nähtäväksi jää, että millaiset siivet saa alleen nyt käynnistynyt uuslinkolalaisuuden aalto, koska eihän Immonen mikään yksinäinen susi ajatuksineen ole vaan hengenheimolaisia riittää. Ihmisarvon nationalisointi on ase, jonka käytöstä ei pitkässä juoksussa seuraa mitään hyvää.

Kokoomusnuorista Saul Schubak meni niin pitkälle, että hän rajoittaisi "heikomman aineksen" lisääntymistä. Tämä rodunjalostaminen taloudellisilla perusteilla voidaan mielestäni myös katsoa uuslinkolalaisuuden piiriin kuuluvaksi asiaksi siinä kuin paperittomien ihmisten hoidon kieltokin.

Entäpä yhteiskunnallisen kehityksen tulevaisuudennäkymät? Nähtäväksi jää mitä nämä nyt alle nelikymppiset enemmistön saatuaan päästyään saavat aikaan päättäjinä. Itse en jaksa uskoa että uuslinkolalaiset tulevat saamaan valtakunnanpolitiikkaa täysin haltuunsa. Ken kovaksi ryhtyy saa varautua siihen että myös vastavoima aktivoituu. Silloin painitaan tosissaan.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (57 kommenttia)

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eikö tuo luonnonvalinta jo toimi Suomen tervdenhoitojärjestelmän puitteissa ainakin maaseudulla?

Jari-Petri Heino

Mitä sotaa Suomen rajojen tuntumassa käydään, jotta se olisi verrattavissa toiseen maailmansotaan?

Sotaa käyvien maiden naapureilla on suurin vastuu sodan jaloista pakenevista ihmisistä ja on aikamoista uuniin duuniin mentaliteettia pelastaa kaukomaihin vain murto-osa kiintiöinä. Omin neuvoin sotatoimialueelta Suomeen asti ei köyhät pääse.

Yhteiskunta ei ole kovettunut, meteliä on vain helpompi nykyisen tiedonvälityksen aikana pitää.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Ohjelmassa oli kysymys sodan jaloista pakolaisleireille kerätyistä ihmisistä. Suomella on pakolaiskiintiö johon se itse valitsee maahanotettavat ihmiset noin 700-800 vuodessa. Suomi on sitoutunut tähän kansainvälisellä sopimuksella enkä näe syytä pyrkiä sopimuksesta irti ainakaan sillä perusteella että "kun kaikkia ei voi kuitenkaan auttaa".

Immosen logiikalla myös rajavaltiot välttäisivät vastuun estämällä pakolaistulvan panemalla rajat kiinni.

Jari-Petri Heino

Nämä sopimukset ovat toisen maailmansodan jälkilöylyissä sorvattuja ja niiden muuttaminen sellaisiksi, että niistä todellakin olisi apua on vain tahtokysymys.

Johtopäätökset Immosen mahdollisesta logiikasta jätän viisaammille.

Käyttäjän JormaVesa kuva
Jorma Vesa

Mitähän kansanedustaja Immonen tuumaisi jos olisi itse avun tarpeessa pakolaisena?

Kun ei ole, niin ei näytä osaavan ajatella asiaa pakolaisen kannalta edes pätkän vertaa.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Eiköhän siellä Oulun seudullakin elä vielä Ruotsin evakoita ja ainakin heidän jälkeläisiään (minäkin tunnen) jotka kyllä tietävät mitä ajatella näistä asioista. Mutta tämä on vain sivujuonne siitä mihin uuslinkolalaisuus haluaisi meidät viedä.

Käyttäjän JormaVesa kuva
Jorma Vesa

Olet oikeassa, Tuure, sivujuonnehan tämä. Kansanedustaja Immosesta kuitenkin vielä sen verran, että missä umpiossa hän on elänyt ja kasvanut? Eikö hänen elämänpiiriinsä olekaan kuulunut hänen isovanhempiensa ikäisiä ihmisiä, jotka olisivat voineet kertoa kuinka "vanhoina hyvinä aikoina" elettiin?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #8

Hyviä kysymyksiä joihin en tiedä vastausta. Ehkä hänen sukunsa oli senverran parempiosaista että kerrottavaksi jäi vain niitä hyviä ja valoisia asioita. Tuskin se ainakaan niin köyhää oli kuin minulla, jolta tipahti poikasena pari-kolme hammasta suusta märkimisen vuoksi kun ei ollut varaa mennä hammaslääkäriin. Kokemus auttaa kummasti ihmisten hoidon arvostamisessa.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #8

Taidettiin silloin vanhoina hyvinä aikoina pitää huolta omista ja hyvistä naapureistakin. Ei koko pallosta eikä kaikista?

Mikäli oikein muistan niin onpa omista pyritty pitämään huolta ihan ase kädessäkin joskus. Taisteltu yhdessä sen puolesta ettei jakajia tulisi liikaa. Että omille riittäisi.

Korjatkaa toki jos olen väärässä. Voihan olla että umpioita on monensorttisia ja kokemukset vaihtelee.

Käyttäjän JormaVesa kuva
Jorma Vesa Vastaus kommenttiin #12

Niin, ne vanhat hyvät ajat.

Maailma taisi silloin olla toisenlainen. Nyt on tämän ajan haasteet. Maailma on tullut pienemmäksi. Sekä hyvässä, että pahassa. Miten haasteisiin vastataan? Siinäpä kysymys. Kuten jo huomasitkin, kyselen enemmän kuin vastaan. Mitähän se kertoo meikäläisen asiantuntemuksesta?

Noista sodista vielä sen verran, että en viitsi kertoa mitä faijavainaa ja hänen kaksi veljeään ja siskonsa tekivät viime sodissa. Mikäpä minä olen heidän ansioillaan leveilemään.

Lauri Korhonen

Kysehän on ei enempää ei vähempää kuin hyvinvionnin jakamisesta. Linjavetoa sille kuka on oikeutettu yhteisön synnyttämään hyvinvointiin kuka ei.

Jos jaetaan kaikille jää jokaiselle vähemmän. Ja aina sitä vähemmän mitä enemmän on jakajia.

Hyväksyykö Pohjois-Suomi että sinne annetaan vähemmän koska toisaallekin tarvitaan. Emmähän halua jättää ihmisiä auttamatta joten emme voi muuta kuin jakaa jokaiselle vähemmän. Myös pohjoiseen. Jos kun huomenna potti pienenee ja tai jakajia tulee lisää niin entistä vähemmän.

Toivottavasti tämä sopii Piittisellekin.

Kyllä todellisuus on yhtä kova Linkolalle kuin kaikille muillekin.

muoks.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Kysymys on areaalin käytöstä. Rakennetaanko koko valtion kattava tasa-arvoisempi matala pyramidi vai yksi iso korkea ja muutama pieni joiden rikkaimman desiilin hyvinvoinnista kaikissa oloissa orjajoukot vastaavat.

Elintason lasku on lähiaikoina selviö, mutta ei senvuoksi ole tarpeen ihmisarvosta tinkiä. Parikymmentä vuotta kestäneen ahneuden ylistyksen sijaan on otettava käyttöön vastuullisuusoppi, ei tässä sen kummemmasta ole kysymys. Mutta tämän opin on mentävä perille myös osakepelureille.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Eli Tuure odottaa ns. tasaisen kurjuuden ratkaisevan tasa-arvo ongelmat? Tietenkin tasa-arvo voidaan saavuttaa vain siten, että kaikki ovat tasaisen köyhiä niitä puoluekaadereita lukuunottamatta.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #14

Oltiinko esimerkiksi 1980-luvun puolivälissä jotenkin tasaisen köyhiä? Tuloerot olivat pienempiä, mutta rikkaita oli silloinkin jos kohta köyhiäkin mutta suhteessa nykyistä vähemmän. Työttömyys oli alempi ja palvelut parempia. Johonkin vain on onnistuttu ohjaamaan osa siitä rahasta joka silloin kiersi yhteiskunnassa. Veroparatiiseihin?

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #18

Ainahan rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet. Etenkin maailmalla. Suomessa tilanne on tasaisempi kauttaaltaan. En tiedä onko pitkää tätä menoa.

Ne joilla on pitävät kiinni omasta osuudestaan vaikka maailman tappiin. Lopusta - muitten osuudesta - ne jakavat yhä useammalle humanismin nimissä. Omistaan eivät varmasti anna eivätkä luovu.

Raha luo mahdollisuuksia ja mahdollisuudet rahaa. Kuka tai millainen ihminen on rikas kuka köyhä.

Jos ei puutu oikeastaan mitään onko köyhä jos muilla on enemmän?

Entä jos rikkautesi on velkaa ja omaisuutesi lainojen panttina oletko rikas?

Jos ihminen haluaa asua jossain missä ei ole mahdollisuuksia suuriin tuloihin - onko ihminen silloin köyhä jos saisi tilanteen muuttumaan ihan jo pelkästään muuttamalla toisaalle?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #23

On hyvätuloisen oma häpeä jos järjestää taloutensa liriin. Isottelijat auttakoon itse itseään.

Jotkut moittivat downshiftareita vaikka he elävät omillaan elämänsä leppoistamisen jälkeenkin. Teki niin tai näin aina joku kadehtii.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #28

"Ei köyhyys syntiä oo, mutta onhan se hitonmoinen häppee."

Ja heko heko.

Oma häpeä luulla että hyvät tulot ovat onni ja autuus jonka jälkeen kaikki onkin vain itsestään kiinni. Tuollaisen kommentin jälkeen voisi aivan hyvin todeta että köyhät auttakoot itse itseään. Kai se olisi yhtä ansaittua todeta niin. Kukin omillaan.

Hyvätuloisen ihmisarvo näyttää olevan tuloihin sidottu. Miksei siis muidenkin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #18

Silloin elettiin vielä pitkälti kansallisvaltiossa, jotka ovat häviämassä. Globalismin vallitessa tasainen köyhyys on tasa-arvon ainut väline. 1980-luvun tilanteeseen on lähes mahdotonta päästä.

Lauri Korhonen

Piittinen. Kuinka matala pyramidista täytyy tehdä jotta kaikki autettavat tulevat autetuiksi? Entä jos kaikki eivät tule autetuiksi vaikka kaivaisit Suomen kohdalle negatiivisen pyramidin eli kuopan.

Sinulla on hienoja humanistisia ideoita. Löytyisikö sinulta työkalupakista ripaus realismia myös?

Jos osakkiden arvot romahtavat ei niistä jää käteen edes mustetta kun kaikki on bitteinä. Pelurit ovat pelureita ja heidän varassa maa ei rikastu eikä kaadu.

Toisaalta jos rupeat pelureita oikein kurmottamaan häipyvät bitit jonnekin sinun ulottumattomiin nopeammin kuin ehdit sanoa bitti. Se on eri maailma ymmärrä jo.

Mikä on ihmisen arvo?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #16

Riittää kun talous perustuu reaaliarvoihin eikä keinotekoisiin kupliin joilla rampautetaan talous aina pitkäksi aikaa ja tehdään samalla muutama harva ökyrikas.

Ihmisen arvo kapitalistille on 24/7 firman asioita pohtiva ahkerasti työtätekevä nuori kaunis ja terve homo sapiens joka ei ymmärrä kellosta ja kalenterista mitään.

Ihmisen arvo toiselle ihmiselle on palvelu, kumppanuus, hoiva ja rakkaus.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #22

Ei huono idea. Siinä sinulle onkin tehtävää. Muuttaa koko talouden rakenne.

Luuletko että viennistä riippuvainen ja maailmalle velkainen ja toisten velkoja taannut Suomi tuohon pystyisi?

Jos kerran riittää palvelu kumppanuus hoiva ja rakkaus niin miksi puhutaan rahasta ja köyhyydestä?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #26

"Jos kerran riittää palvelu kumppanuus hoiva ja rakkaus niin miksi puhutaan rahasta ja köyhyydestä?"

Kas kun ilmaisia lounaita ei ole vai miten se meni?

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #29

Eli mainitsemasi ei sittenkään riitä.

Löytyyköhän teorioista muitakin heikkoja kohtia tuon lisäksi?

Lauri Korhonen

Sitäpaitsi. Jos kommunismia kaipaat niin enpä voi sinua auttaa. Enkä tukea.

Sellaista byroota ja johtajaa ei maan päältä löydy että osaisi toteuttaa järjestelmän tasapuolisesti. Ja jos osaisikin tulisi joku joka yrittää kahmia sivusta itselleen enemmän.

Ihmisen luonto.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #17

Kuka kommunismia kaipaa? Yhteiskunnassa voi mielestäni olla markkinataloutta, kapitalismia ja ripaus sosialismiakin (esim. osuustoiminta ja valtionomistukset yhtiöissä) mutta kommunismi ei samaan nippuun enää mahdu.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #19

Hyvä.

Kyllä sosialismillakin pitää olla rajansa kun kerran kapitalismillakin on.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #19

No mutta Tuure, äänesi on kuin Jaakobin ääni, mutta mutta kädet ovat kuin Eesaun kädet!

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #51

Mutta minulla molemmat ovat omiani.

Lauri Korhonen

Otetaan pieni harjoitus.

Oletetaan että tulosi ovat säännölliset X euroa kuukaudessa. Olet hyvä ihminen ja lahjoitat joka kuukausi tuloistasi tietyn osan hyväntekeväisyyteen maksamiesi verojen lisäksi.

1 Tilanne muuttuu. Autettavien määrä kasvaa ja kärsimys lisääntyy. Apuasi tarvittaisiin yhä enemmän.

Kauanko jatkat avun tarjoamista. Missä vaiheessa kerrot ettei voi lahjoittaa tuloistasi enempää hyväntekeväisyyteen koska perheesi tarvisee loput tullakseen toimeen itse?

Oletko valmis asettamaan perheesi etusijalle vaikka tiedät että autettavat tarvitsevat apua. Vai oletko valmis vaikka uhraamaan läheisesi auttaaksesi.

2 Naapurisi päättää että kylälle otetaan autettavia koska tilanne on paha. Kaikki kulut maksetaan yhteisestä pussista ja jokaisen tulee osallistua.

Taloudellinen tilanteesi on sama heikko edelleen. Mitä teet?

Alatko sättiä niitä kolmansia naapureita jotka yrittävät puhua näille auttamishaluisille järkeä. Vai riennätkö hymyssä suin mukaan auttamaan - tarvittaessa jopa perheesi kustannuksella. Viet vaikka tuhkatkin pesästäsi.

Peter Hallberg

" Missä vaiheessa kerrot ettei voi lahjoittaa tuloistasi enempää hyväntekeväisyyteen koska perheesi tarvisee loput tullakseen toimeen itse?"

Tämä analogia ei oiken toimi. Kenenkään ei oleteta jakavan pakolaisille almuja suoraan omasta pussistaan. Suomessa "hyväntekeväisyys" toteutetaan julksen vallan toimesta, ja rahat siihen kerätään verotuksella. Veroja maksavat eniten ne, joilla tuloja ja varallisuutta on.

Suomalaisperhe, joka elää köyhyydessä, on todennäköisesti sosiaalisten tulonsiirtojen nettosaaja, ts. se saa yhteiskunnalta enemmän kuin maksaa. Sekä tämän perheen että pakolaisen kustannukset maksaa ennen kaikkea hyvinvoiva, työssä käyvä keskiluokka.

Lauri Korhonen

Yllä oleva oli vain esimerkki. Harmi jos soveltaminen ei ole vahvinta alaasi.

Sanotaan sitten analogian vuoksi (ja jotta sinäkin ymmärtäisit) että julkishallinto valtio ja kunnat lisävät verotusta kun menot kasvat. Niinhän se toimiikin oikeastikin.

Sosiaalisten tulonsiirtojen nettosaajien näkökulmasta kyse on tietenkin siitä että heille jää entistä vähemmän sosiaalistisia tulonsiirtoja kun jakajia tulee lisää. Ei keskiluokka pysty määräänsä enempää maksamaan. Ei ainakaan ilman että sillä on vaikutusta muuanne. Vaikka kulutukseen joka osaltaan määrää verokertymää.

Yllätyitkö?

Vai luulitko että sosiaaliset tulonsiirrot on vakio johon mikään ei vaikuta?

Peter Hallberg Vastaus kommenttiin #30

"Vai luulitko että sosiaaliset tulonsiirrot ovat vakio joihin ei mikään vaikuta?"

En.

Mutta luuletko sinä, että pakolaisten puuttuessa näin säästyvät varat kohdistettaisiin sellaisenaan suomalaisen sosiaaliturvan tason korottamiseen?

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #35

En luule. Riittäähän Euroopassa ja maailmalla autettavia ilman pakolaisiakin. MOT.

Tiedän toki ja täälläkin voi aistia että on niitäkin joiden mielestä kellekään ei saisi jäädä mitään ylimääräistä. Joka melonilla pitäisi olla saman kokoinen lippalakki ja tuloerot nolla. Ettei vaan tarvitsisi olla kade.

Kuulutko itse niihin jotka nauttivat mieluummin hyvästä sosiaaliturvasta tekemättä mitään?

Sapeli Sikurinen

Minä kannatan Koko ihmiskunnan kymmeneksi vuodeksi steriloivan viruksen kehittämistä ja globaalia levittämistä.

Mitäs siitä arvelet?

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Voitaisiin laatia YK:n puitteissa uusi ihmisoikeuksien julistus. Jos joka kolmas vuosikymmen olisi lisääntymättömyyden vuosikymmen maapallon väestönkasvu olisi varmaan jotakuinkin hoidossa. Siitä kyllä seuraisi koulujen lakkautuksia ja opettajille pitkiä lomautuksia ;)

Olisi kyllä inhimillisempi tapa kuin nämä uuslinkolalaisten suunnitelmat.

Lauri Korhonen

Näin juuri. Ja sitten perustettaisiin aseellinen ylikansallinen erikoisjoukko valvomaan että julistusta varmasti noudatetaan. Ellei sovinnolla niin väkisin. Kyllä maailma pelastuisi.

Sarkasmivaroitus tähän väliin.

Sapeli Sikurinen Vastaus kommenttiin #31

Juuri siksi kannatankin tuota virusta. Ei tule tarvetta lisätä kyttäämistä, mutta homma hoituu.

Kannattaisin myös abrahamismin tuhoavan viruksen kehittämistä.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #37

Aijai mutta kun sekin maksaa se kehittäminen. Ei ole rahaa muuhun kun täytyy pitää yllä kaiken kattavaa sosiaaliturvaa. Täytyy keskittyä haalimaan lisää porukkaa sosiaaliturvasta nauttimaan.

Sapeli Sikurinen Vastaus kommenttiin #41

Kyllä siihen rahaa löytyy - ja on jo löytynyt. Sillä kyse on eräästä polttavimmasta ongelmasta ihmiskehareiden suhteen.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #42
Ilkka Huotari

"Perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immonen sanoi vakavalla naamalla, että sodan jaloista pakenevia ihmisiä ei tule auttaa."

En muista mitä siellä TV-ohjelmassa tarkkaan sanottiin, mutta en usko että ihan tällaista.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

En enää löytänyt Areenasta kyseistä ohjelmaa, mutta katsoin sen kyllä aikanaan television lisäksi parikin kertaa sieltä koska senverran kova juttu se oli. Kyseessä on myöhäisempi ohjelma niistä kahdesta joissa Immonen oli mukana, siis se jossa Jussi Halla-aho ei ollut ohjailemassa hänen puheitaan.

Vastaus toimittajan kysymykseen oli yksiselitteinen "En".

Ilkka Huotari

Jaa-a, pitäisi tietää tarkemmin mitä on kysytty...

Mutta UNHCR:n mielestä pakolaisten uudelleensijoittaminen on huono vaihtoehto:

The UNHCR has traditionally seen resettlement as the least preferable of the "durable solutions" to refugee situations.[

Resettlement involves a number of difficulties, most of them involving the often extreme cultural transition needed to adapt to life in the country of resettlement

http://en.wikipedia.org/wiki/Refugee#Resettlement

Tämä asia pitäisi ratkaista muulla tavalla. Australia antoi siitä jo yhden esimerkin (venepakolaiset Naurulle).

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #47

Ainakin palestiinalaisvaltion kaltainen ratkaisu on huono esimerkki. Tarvittaisiin vähintäinkin erilaisia naapureita.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Misantrooppi ja ekofasisti Linkola ei onneksi pärjännyt vihreissä mutta perussuomalaisista löytyi silti uusi kannattajakunta.

Lauri Korhonen

Minä taasen luulen että Linkolan ajatukset olivat liian pliisuja Vihreille.

Kenenkäs suunnitelma se vihreä aate olikaan ja miksi kehitetty kuka muistaa?

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Vihreiden tarkoitus on pelastaa maapallo. Sen kehitti ympäristön tilasta huolestuneet aktivistit.

Lauri Korhonen Vastaus kommenttiin #46

Tarkoitatko ympäristön tilalla lännen sotilaallista ylivoimaa?

DDR ja kylmä sota. Liikkeessä oli noita elementtejä vähintään yhtä paljon kuin huolta ympäristön (luonnon) tilasta.

Ja Suomessa Vihreät ovat aika tavalla eri liike kuin Saksassa esimerkiksi. Ette pysäyttele ydinjätekuljetuksia ja Talvivaarakin on selitettävissä Vihreille parhain päin. Jne.

Piittinen. Sori OT.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #48

Voihan haluttaessa Talvivaaraakin käsitellä luonnonvalinnan osapuolena. Tosin se ei ole sen järkevämpää kuin jättää ihmisten sairauksia hoitamatta.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen Vastaus kommenttiin #46

Vihreiden tarkoitus on tehdä maapallosta luonnonpuisto!

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Kyllä on taas niin puurot ja vellit sekasin.
Ei kai se että annetaan apua hädän tullen oikeuta elämään avunantajan kustannuksella koko loppuelämää vai oikeuttaako mielestänne.
Ihan oikeasti hädänalaisia tulee auttaa mutta kun hätä eli sota on loppu niin silloin tulisi avunsaaneen omatoimisesti yhtä hanakkaasti pyrkiä takaisin kotimaahansa rakentamaan uutta yhteiskuntaa. Ei se niin helevetin heleppova ollu Suomessakaan sotien jälkeen vaikka saatiin miten paljon apuva ruotsista.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Palataanhan täältäkin. Esimerkiksi entisen Jugoslavian maihin on palattu, viime talvena eräässä televisiodokkarissa haastateltiin useampia Suomesta takaisinpalanneita. Hiljan kerrottiin myös Somaliaan suuntautuvasta paluuliikenteestä nyt kun tilanne siellä on alkanut rauhoittua.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Varmaan niin mutta jos esim. Somalia nyt on turvallinen niin meillä ei pitäisi olla yhtään somalia täällä sotapakolaisena, suomessa syntyneethän on suomalaisia. Ja jos nyt on Jugoslavian alueelle palattu niin ei kyllä ole kiirettä pidetty. Pääperiaatehan pitäisi ihmisellä olla että haluaa olla rakentamassa sitä yhteiskuntaa johon tuntee kuuluvansa eikä tähän tarvitse sitten vetää ruotsissa ym.asuvia suomalaisia , he ovat lähteneet leveämpää leipää hakemaan eikä heitä voi verrata sotapakolaisiin.

"Hiljan kerrottiin myös Somaliaan suuntautuvasta paluuliikenteestä nyt kun tilanne siellä on alkanut rauhoittua."

Hiljan kerrottiin myös televisiossa että somalialaisia sotapakolaisia on käynyt lomailemassa Somaliassa ja palannut Suomeen ja jatkanut sotapakolaisena olemistaan , se ei tunnu oikeen hyvältä se, enempi on syvältä ja poikittain.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen Vastaus kommenttiin #56

Suomessa työttömänä olevien somalien motiivin perään voi kyllä kysellä nyt kun kotimaassa (ainakin pohjoisosassa) on jo rauhallista. Isänmaanrakkaus ei ole silloin kovin korkeassa kurssissa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset